kUvEjA

Mini banaaneja

Ja isompia. 

Talla kertaa annan kuvien puhua puolestaan. Niita on nyt vahan enemman....

Poikettiin tuossa muutama paiva sitten yhdessa maalausputiikissa tai kaupassa tai mikska sita nyt ikina kastaiskaan... Ois tehny mieli ostaa yks taulu, josta ei kehannu ottaa kuvaa, mutta ei onnistunu kotiinkuljetus.

Ja sitten tahan meidan tyohon... Meilla on tyokavereina muslimi naisia. Aamulla ne tulee mustat kaavut paalla ja vaihtaa paivan ajaksi vahan kevyempiin. Osalla nakyy vain silmat. Ei ois voinu ikina uskoa, mita sen mustan kankaan alta paljastuu. Ihan mielettomia huumori ihmisia!

Meilla on ollu tosi lystia. Ainoastaan se yks paiva, mista kerkesin jo inahtaa oli hirvea, mutta muuten ni... on antanut ja paljon! Lyomisesta ei tietoakaan. Ja naiden kanssa siita ois ollu varmasti helppoa keskustella, jos ois tarvinu.

Adil ja tiitsot

Lauran Adil

Aamupaivan puuron jalkeen paivaunet.

Saatiinpas sitten ruokaakin. Banaanikeittoa.

Meilla oli tanaan viimenen paiva tassa paikassa. Oli kaikkein vaikein lahto ja jaahyvaiset tahan mennessa.
Tasta yksi vuotiaasta pojasta tuli niin rakas.

Sinne se jai potkolleen, kun tehtiin lahtoa. Sanoin bye bye, mun taytyy lahtea nyt. Niin poika pieni tarras kaksin kasin etusormesta lujasti kiinni ja hoki tiitso, tiitso, tiitso...ja tuijotti niilla sulosen suurilla silmilla aivan niin hellyyttavasti kun mita ikina voi. Taman jattaminen sinne muitten lasten sekaan riipas sydamesta. Oli vaikeaa. Ei viela kehenkaan muuhun oo kerenny kiintya samallalailla. Kun vain ois voinu ottaa mukaan. Adil ja mummo suomeen! Tiian, ja tiesin jo suomesta lahtiessa, mutta.... koko paivan oon ikavoiny.

Lapset opetteli eilen ja tanaan Tansanialaista (kansan?)tanssia.

Ja kun jalat ei meinannu pysya paikallaan, piirrettiin liidulla jokaiselle omat tontit.

Letit jalleen. Nyt oli paikallinen tyokaveri mukana, niin saatiin sopuisaan hintaan!

Ja Empun kulta.

Ois pitany ihan laskea kuin paljon tohonkin pakettiautoon ankemalla lapsia saa mahtumaan! Se on kymmenia!

 

Ja tassa nama teitten varsilla tepastelevat pollarit. Salakuva.

Ah, meidan ruoka paikka. Haju on hyh, voimakas. Asteita se 32 C, verta, janteita, lihaa, madantyneita hedelmia ja vihanneksia, kuolleita elaimia... haju on KAMALA!

Veden elavia

Ja sitten sita toista lihapuolta.....

Vahan kun ei kato mihin astuu, niin...

No, mitas tytot laitettas?

Jes. Selvittiin kamalimmasta osuudesta. Hedelmapuolella ei tee enaa niin pahaa.

Vaivaiset 5 senttia per appelsiini.

Kiven heiton paassa meidan kotiovelta. Toi on iso roskakasa, jota villikissat poyhii.

Ja nama meidan kujat. Ne on niin likasia.

Ja koti kultainen.

Siina oli meidan tarina Sansibarista. Huomenna kahentoista aikaan matkustetaan ferrylla takasin Dar Es Salaamiin. Pestaan pyykkia, kaydaan ostamassa jogurttia ja valmistaudutaan tulevaan. Maanantaina jatketaan matkaa pohjoiseen (15 tunnin ajomatka), masai-maahan ja Moshiin. Siella koittaa koitos. Mutamajassa asuminen ja elaminen. Voi vaan kuvitella kuinka saattaa hermot olla tiukilla. Varoitan jo valmiiksi! Mutta nyt kamppeet kasaan huomista varten. Oli tarkotus naputella enemmankin, mutta ei kerkia. Kerron viela jotakin pikkujuttuja tasta Sansibarin arki elamasta myohemmin...