Hammentavaa elamaa

Ensimmaisen aamun ohjelma oli karjalauman paimentaminen. Lystikasta. Vetreina sita lahettiin ottamaan mallia masai kulttuurista. Tieto-oppia oli nyt luvassa ihan kaikesta.

Yon jalilta selkaa, hartioita ja niskaa jomotti oikein toden teolla. Monen tunnin kavelylenkki tekee varmasti teraa. Me kaveltiin, kaveltiin ja kaveltiin...

Matkalla meita valistettiin (kun tassa nyt sairaanhoito- ja huolenpito harjoittelua ollaan suorittamassa), etta masai-ihmiset ei laakariin tai sairaalaan mene vaan konstit keksitaan ja hoidetaan itse. Esim. tama rohto tassa auttaa maha- ja paansarky vaivoihin.

Ja taas kaveltiin.

Lehmat kulki siistissa jonossa mukana, jos joku uskalsi poiketa polulta, laimasy vaan takapuolelle ja taas jatkettiin.

Meidan villielain saalis kavellen nahtyna oli hyeenat, janis, seeproja, gnuita, strutseja ja elefantin jatoksia.

Miehilla alko voimat olla hiipumaan pain. Hmmm. Jospa nyt hyodynnettais nuita valkoihosia, kerta niilla nayttaa olevan intoa.

 

Keppi kouraan ja lehmat ojennukseen!

Hyvin se vissiin meni, kerta loydettiin miehet tyytyvaisina kuorsaamassa...

Viimein lahdettiin talsimaan takasin pain. Olin jo sita kerenny toivoa ja odottaa. Tuntu, etta ois ollu kuumetta. Varmaan vilustuminen Karatun yosta. Huippas. Tarrasin tukea yhdesta sonnista ja sehan saikahti ja sai koko lauman muutaman metrin vauhdilla eteenpain. Veto oli pois, mukana ei ollu tippastakaan vetta. Puista napsin masai laaketta, mutta ei tuntunu tekevan ihmeita. Mitaan ei oikein olis enaa jaksanu. Ihan alyton jano.

Nama oli koko masai reissun riesa. Teki kipeaa! Piikkeja jotka tarttu ilkeesti jalkoihin. Sattu myos irrottaa. Mutta pakko mainostaa, etta ihan aly hyvat lapyskat! Palvellu jo taman melkein seitseman viikkoa aamusta iltaan. Ei rakkoja, ei hiertymia.. hyvin on kestany!

Takas kun paastiin juotiin heti kerralla puoli litraa vetta. Puolentoista tunnin paikkarit ja iltapaivasta tutustumaan naapureihin.

Tata kaikkea mita me nahaan ja koetaan on tosi vaikea pukea sanoiksi. Tai ehka vois hiukan helpompi selittaen kertoa, mutta tanne kirjottaminen on hankalaa. Monissa hetkissa on kayny mielessa, voi kunpa kaikki nakisitte tamankin! Tama seuraava on yksi niista hetkista.
Sita tunnetta ja niita ajatuksia mita siita vierailusta sen kylan sisalla heras on vaikea ilmaista. Se oli hammentavaa. Valilla siella oli kuin kaksin jaloin kaveleva kysymysmerkki.

Lapsissa oli sikana karpasia ja rakaa. Tuntu, et ne karpaset ui siina raassa. Teki pahaa niitten puolesta, kun katkes itellakin hiukset jo puolesta tunnista. Vaikka kuinka huiski ni ei mitaan tekoa. Ei raukat voinu edes avata silmia kunnolla auki.

 

Astuttiin sisaan yhteen heidan majoista. Paljon kookkaampaan mita meidan. Aiti ja lapset nukkuu seinan toisella puolella ja mies yksinaan. Nainen hoitaa kaiken, myos majojen rakentamisen. Miehet lahtee aamusta karjalaumojen kanssa ja palaa illalla takasin.

Tama mies on toinen Karatun Team Leadereista ja lahti meidan mukaan. Onneksi. Swahilin kielen tulkkina. Herttanen ote lapsiin.

Meille naytettiin missa ne peseytyy, hakee juomaveden ja pyykkaa. Samasta lammesta juotetaan myos elaimet. Kovat on oltavat, kun nyt talvi saa vallan ja nama pienet vesialueet sadekauden jalkeen kuivuu. Vesi oli ruskeeta. Kura pohja. Lapset oli muutenkin likasia. Ihan oikeasti likaisia. Ja haju oli sen mukanen. Kun jo otti kadesta kiinni tuntu niinko niissa olis ollu monta kerrosta sita likaa.

Lapset oli ainoita, jotka nahtiin hymyilevan saatika nauravan. Se tuntu pahalta. Enaa en allekirjota, etta kaikki afrikkalaiset ois hirmu onnellisen nakosia ja olosia. Aikuiset oli tosi tuimia. Tunteettomia, tyon raatajia. Ei ollu yhtaan tervetullut olo. Teki mieli pois. Ahdisti, jos ne ajatteli, etta me ollaan tultu pallistelemaan niitten elamaa. Kierretaan kaikki paikat, peseytymispaikkoja myoten. Etenkin, jos ne on saanu kyllastymisiin saakka valkosia ihmettelijoita ja hammastelijoita, jotka on saattanu royhkeestikin kuvailla. Kun ei tieda. Mutta ei jaany hyva mieli vierailusta.

Elamaa eletaan tassa hetkessa. Edes huomiseen ei katsota. Jos muuten voisi kuvitella asuvansa lopun elamaa Afrikassa, niin ennen pitkaa (kun jo toisinaan nyt) tulevaisuuten tahtaamattomyys tuntuisi tuskastuttavalta.

Miksi ne haluaa elaa noin? Miksi ne valitsee tuon kulttuurin yllapitamisen, vaikka tietaa toisenkin vaihtoehdon?

Lapsen itku on joka maailman kolkassa saman kuullosta. Sekavat fiilikset. Me kaydaan taalla oppimassa elamasta ja palataan sitten hyvinvointi valtioon, jossa kaikki hyvin, tai ainakin taman osalta paljon paremmin. Vaarin. Miksi se on nain? Ite saan jatkaa opiskeluja, kayda laakarissa ja valuttaa vetta hanasta. Enta nama lapset? Sama tie, mika talla hetkella nailla aikuisilla. Veden hakua, majojen rakentamista, villielainten perkaamista, korvien repimista, polttomerkkeja kasvoihin... Nahtiin 5 vuotias poika lammaspaimenena savannilla, kaukana kotoa.

"Maailmassa monta on ihmeellista asiaa, ne hammastyttaa kummastuttaa pienta kulkijaa."

Lukuvinkki. Valkoinen masai.