mika paiva! mika viikonloppu!

Su 27.5.
Pahottelen jo valmiiks, etta kun tasta varmaan tulee niin seikkaperainen tarina.. Meille niin ihmeellinen, etta en osaa oikein tiivistaa. Tai no joo okei, millonhan osaisin.

Aamulla mietittiin mitas aksonia tanaan keksittais. Mita jos vaan otettais uikkarit mukaan ja katotaan minne joudutaan. Otin samalla postikortteja, mitka pudotettais matkalla luukusta alas.

Oleellinen osuus tama postin toimittaminen loppupaivan tapahtumien kannalta.

Nailla huudeilla (paikoilla) tormattiin mieheen, joka kyseli mista me ollaan ja mita ollaan tehty ja millonkas palataan takasin. Kerto kuinka on taalla joihinkin suomalaisiin tormannyt ja niin edelleen. Sitten puheet kaanty (en enaa muista miten se kavi), etta haluttaisko meita lahta Kendwaan. Oi oi. Ollaan kateltu esitteista mahtavia, kauniita kuvia ja luettu, etta siella vois kokeilla esim. surffausta ja riippuliitoa. Pahkailty vaan, etta kerettasko sinne asti..riittaako paivat ja oisko ne reissut pitany muutamia paivia aikasemmin varata. Mutta tassahan vaikuttas nyt olevan melekosen helposti ja hienosti mahdollisuus ottaa ja lahta!
Kyseltiin ja naytettiin sita esitetta, etta tuonne siis voitas lahta ja tosiaan saatais harrastaa surffausta. Kylla kylla. Hanella on veli siella, ja voidaan sopia hinta meille opiskelijoille sopivaksi. Mietittiin viela taivaalla olevia mustia pilvia, etta mita jos alkaa kuitenkin sataa...
-Ei ei. Mina rukoilen teille tayden auringon paisteen taksi paivaksi! Se varmasti hoituu. Kaikki on taydellista.
-Okei, no me kaydaan hakemassa kotoa lisaa rahaa. Menee ihan pieni hetki. Nahdaan tassa.
-Odota, odota. Kayn hakemassa auton. Paasette mun kyydissa kotiin ja sitten vain jatketaan matkaa.
Ei tehny mieli kertoa ja nayttaa missa me majaillaan. Puhumattakaan etta oltais autoon hypatty. Koitin selittaa, etta me ollaan taalla toissa vain vahan aikaa ja meita on kielletty menemasta autoon.
-Eli ei tarvita autoa. Se on ihan tassa lahella. Meilla kestaa 10 min.
Kavellessa talolle viela vahan emmittiin ja mietittiin mika ois jarkevinta. Mutta onko meilla sitten taalla mitaan sen ihmeempaa kun lohoilya. Mutta kannattaako pistaa niin paljon rahaa likoon jos alkaakin satamaan ja ukkostamaan, eika mikaan siella harrastaminen onnistu. Ja mikahan toi mies on. No ei. On se varmaan ihan ok. Ainakaan ei makseta ennen ku ollaan taalla takasin. Jos ei muuta, niin ollaanpahan nahty ainakin uusia paikkoja taltakin saarelta. Ja paastaan veneeseen!

Mies tulikin meita jo vastaan, kun oltiin palaamassa. Ei suinkaan sovitulla paikalla.
-Kavin antamassa vaimolle ja lapsille pusut.
-AI! Onko sulla lapsia?
-Onon. 3 pienta ihanaa lasta. 7 vuotia ,5 vuotias ja 8 kuukautinen poikavauva.
-Oioioi.
Ja taas puhuttiin keskenamme suomeksi, etta no on silla lapsiakin.
Jostain syysta silti koko ajan jossain kaihersi, etta kannattaakohan meian kuitenkaan. Oli vahan epamukava olo. Ei uskaltanu ihan vaan heittaytya Let's go.
Nain kolme kiinalaista nuorta miesta ja sanoin Empulle, etta olis turvallisempi ja kivempi fiilis lahtee jos noi ois mukana. Jotain poikia, jotka selvasti on taalla turisteina. Pitasko kysya? Haluiskohan ne lahtee? No ei kehtaa.
Samalla kaveltiin koko ajan lahemmas merta. Sitten pysahdyttiin ja tarkistettiin etta oltiin ymmarretty toisiamme.
- Okei. Aurinko kylla paistaa koko paivan (pilvista huolimatta). Paasette surffaamaan. Nyt vaan  autoon.
-Autoon?? Hah? Meian piti menna veneella!
-Okei, okei. Listen to me. Jos me mennaan autolla, kestaa se sen tunnin ja jos veneella vie se 4 tuntia.
Joo, no ei siina kylla ihan mitaan jarkea oo kaheksaa tuntia pistaa matkoihin. Ei me olla ikina takasin ja mita me keretaan tekemaan?
Pitasko menna vaan autolla?
Eieiei!!! Autoon en mee. Se on ihan varma.
Sitten alettiin miettia ja vaihtaa semmoseen paikkaan, joka olis lahempana. Sanoin empulle, etta nyt mua alkaa kylla epailyttamaan taa touhu. Missa kohtaa se aikoo hyotya meista rahallisesti, jos se me kerta voidaan menna ihan mihin vaan ja joka paikassa voi surffata? Miks se veli ja sen firma tippu nyt niin kepeesti tasta suunnitelmasta? Kaikki on niin sekavaa ja epamaarasta. Ei ei. Nyt lopetetaan taa homma.
Aivan sattumalta vilkasin merelle pain ja katoin kun kiinalais pojat seiso ringissa ja yks niista viitto meita sinne pain. Kysyin empulta, etta tarkottaakohan nuo meita? Pitasko meian menna tuonne? Katottiin taakse, eika keksitty kenelle muillekaan ne olis viittonut. Kun se jo viittos kaksin kasin.
Mentiin ja se mies sano hatasesti, etta lahtekaa naitten kahen kanssa tonne saarelle. Katoin emppua huojentuneena ja sanoin, etta nyt on ihan sama mita siella tehaan ja minne mennaan mutta me mennaan mukaan. Kysyttiin viela hintaa ja se mies heilutti kasia ja sano etta nama miehet maksaa, nyt vaan veneeseen.
Se samainen mies, kenen kanssa oltiin suunniteltu surffaamisia sun muita, kulki koko ajan perassa. Pikkuhiljaa hanella alko kiehumaan. Agressiivisuus kasvo, samaten aanenpaino ja savy. Nyrkit nousi ilmaan ja huuto alko. Mina huusin valiin ETTE TAPPELE! Mies ohjas minutkin veneeseen ja samalla surffausmies tarttu mua lujaa olkapaasta ja vaatteista. -Kuuntele kuuntele. TE ETTE VOI MENNA SINNE! TAKASIN! Ja loppuja en enaa paniikissa ymmartany.
Kolmas niista kiinalaisista jai selvitteleen tilannetta sen sekasin olevan kanssa. Sydan hakkas ja jalat oli voimattomat kun istuttiin veneessa ja paastiin vesille.
Voi mista me selvittiin!

Oltiin ikikiitollisia niille miehille. Kiiteltiin ja kiiteltiin. Toinen niista sai jonkun ajan paasta puhelun Sansibarilta. Kerto, etta kaikki ok ja etta olis ollu vaarallista lahtea sen mukaan.
Oltiin sitten sunnuntai paiva samalla saarella missa oltiinkin jo kayty. Nyt kaytiin sitten viela kurkistamassa kilppareita kiinalaistenkin kanssa.

Haisteltiin, etta naitten tekis mieli varmaan jo lahta pois. Sanottiin, etta me voidaan ihan hyvin jaada tanne. Kylla te voitte jo lahta takas. Kylla me joku vene saadaan. Niita oli parkissa monia, ja niita varmasti tulis viela lisaa. Nama oli ottanu meiat totaallisesti... Vaihettiin viela numerot, etta jos jotakin sattuis tapahtumaan. Alytonta huolehtimista ja varmistamista. Kylla me parjataan! Aivan varmasti.

Mutta illalla tuli yksi henkilokunnasta sanomaan, etta hanelle oli soitettu, etta saarella olisi kaksi kaunista tyttoa vailla kyytia. Voi ei! Sitten me palattiin auringonlaskun aikaan takasin maihin henkilokunnan kanssa. 

Maissa meita tuli vastaan mies, joka tivas meilta rahaa. Vaihdettiin silmayksia ja paatettiin olla niinko ei mitaan ymmarrettas. Se ei meille tuota vaikeuksia, kun ei koskaan mitaan oikein ymmarretakaan..
Mutta surraaminen vaan jatku. Sitten hiffattiin, etta rahankeruu koskee aamusta, veneeseen ryntaamista. Miehet oli maksanu puolet ja kertonu etta tytot palaa illalla takasin ja maksaa loput. Oltiin silti ymmallaan, kun meille oli sanottu, etta ei tarvis maksaa mitaan. Summa ei ollu hullun iso, mutta kun ei ollu varmaa onko kyse kerjaamisesta vai oliko asianlaita varmasti noin, mita han nyt vaitti. Meita kun on kielletty antamasta rahaa kenellekaan ihan noin vain. Yritettiin soittaa, mutta ei saatu yhteytta kiinalaispoikiin. Samalla oltais voitu kiittaa kyydista.
Nyt venemies alko puhumaan poliisista. Okei, no me maksetaan. Sovittiin sitten, etta han antaa puhelin numeronsa ja nahaan huomenna illalla kera kiinalaisten, jos tassa on jotakin epaselvaa. Saatte rahat takas. Lopuks kateltiin sovinnoksi ja han jatko matkaansa tyytyvaisena.
Myohemmin illalla tormattiin kiinalaisiin ja ne kysas etta oliko ok, pistaa puoliksi venematka. Huh. Onneks ei saatu yhteytta. Olis ollu kurjan noloa, jos oltais tiedusteltu sepittaako mies omiaan vai...?
Siina kohtaa missa se yks naista miehista meidat aamulla oli nahy, ajatteli se enemman kuin viisaasti, etta nyt vaan loikkaatte laitojen yli ja unohdatte rahan.

Loppu hyvin. Kaikki hyvin.

Sitten tavattiin taas Karolina ja Heidi ka suunnattiin keskiaukiolle. Ajateltiin nauttaa meian vieraille se naky, mika ite nahtiin viikko sitten. Night Marketin myyjien paljous. Mutta eipa ollu koomin naytettavaa. Muutama poyta oli pystytetty. Muutenkin tunnelma oli hiljainen ja vaisu. Yhtakkia tuntu, etta koko Ston Town pysahtyy. Armeija panssarivaunuineen valtas tiet.
Viime yona valvoskelin ja kuuntelin kun lentoliikenne kavi vilkkaana. Kova aanista. Ilmeisesti hornetit suihki menemaan.
28.5.
Edellisesta yosta univelkaisena en jaksanu karsivallisyytta lahjottaa laisinkaan jaloissa kiehnaavalle kissalle. Sahisin ja uhkasin teha vaikka mita jos et nyt ymmarra vaistya. Oli kiire toihin ja piti kereta paahtaa leipia ja sekotella kahvin puruja kuumaan veteen.
Kaiketi Sophia (saksasta), meidan herttanen Team Leader oli heranny mun hermostumisiin. Hiukset sekasin ja muutenkin unisena tuli kysymaan, etta olinko lahdossa toihin. Of course!
-Et ilmeisesti oo kuullu siita problemasta mika taalla on? En kylla.
-Okei, no... Ilmeesta paatellen meinas alkaa selittamaan, mutta luovutti jo alkuunsa. Joo, no tanaan kukaan ei lahe toihin eika minnekaan taalta talolta. Saatte lisaohjeita myohemmin. Ysin jalkeen teidat evakuoidaan taalta. Ilmottakaa kotiin, ettei hataa, jos siella on tietoa.
Yheksalta sitten, kun kaikki oli heranny, pidettiin meille tiedotustilaisuus tapahtuneesta ja taman paivan ohjelmasta.
Nahtiin eilen siella saarella, kuinka Sansibarilta nousi iso musta paksu savupilvi. Ajattelin, etta taalla oli varmaan palanu joku iso rakennus. Kaikki merkit, mita oltiin ihmetelty, liittyikin siis tahan.
Pommit, kyynelkaasut, ampumiset ja vakivaltaiset yhteenotot oli protestia Muslimijohtajan pidattamisesta ja Sansivbarin liittymisesta Tansaniaan.
Kaikki paikat, kauppoja myoten kiinni tanaan. Yksin ei saanut kulkea missaan eika isossa porukassakaan muualla kuin turistialueella. Niin, tuo hienous mika noissa kuvissa nakyy ei ulotu kuin ehka neljalle n. 500 metrin pituiselle kadun patkalle. Afrikkaa siis tamakin.
Niinpa me pakkauduttiin autoon ja lahdettiin pakoon yhden hotellin suojiin. Uitiin, luettiin kirjaa ja syotiin.

Poliiseja oli autoineen teitten varsilla sadan metrin valein.

Lauantaina paastaan kotiin. Turvaan. Ja jogurtin aarelle.