Delfiinisukellusta

Heipparallaa!
Milta kuullostais reissu Intian valtamerelle uimaan, snorklaamaan, sukeltamaan villien delffiinien kanssa?
No, nain akkiseltaan kun miettii niin ihanhan sita vois kuvitella... Aurinko paistais, veneella keskelle tyynta merta, turkoosin kirkasta vetta, evasta ja vaikka joku kirjakin mukkaan. Ei hullumpaa. Koko paiva meren laheisyydessa. Kaippa sita vois vapaapaivaa noissakin merkeissa viettaa. Eikohan laheta.

Kello soitti minut, ah niin aamuihmisen 3.58. Ennen kun kukkokaan kerkes kiekasta oltiin me jo kovaa kyytia ajelemassa saaren toiseen kolkkaan. Mukana oli mun ja empun lisaks kaks muuta suomalaista - Darista tulleet meita ikavoineet vierailijat, seka 2 kanadalaista ja 1 australialainen. Automatka vei sen reilu puoltoista tuntia.

Oon ihmetelly taalla tosi usein mika tan maan poliisien virka ja auktoriteetti on. Ne vaan tepastelee tuolla teitten varsilla valkoset takit ja lakit paassa tekematta mittaan! Kerra nain pari ohjaamassa liikennetta ku oli ollu kolari, mutta siinapa se. Mutta nyt jouduttiin kolme kertaa ratsiin. Onneks selvittiin vaan yhilla matkyilla. Valtio tarvii rahaa, niinpa pittaa sakottaa. Keksia vaikka tikusta aihetta, jos ei asiallista syyta loydy. No joo. Takasin aiheeseen...

Niin, me tosiaan lahettiin tuossa unelmaisessa toivossa sukeltelemaan delffiinien sekaan. Paastiin perille ja nahtiin kuinka tuuli nostatti melkosia aaltoja meren selalla. Seurvaavaks meille sanottiin, etta yhekstoista ollaan jo takasin. Ja sitten katottiin kauhulla, noooniii. Siinahan ne meidan veneet sit onki milla tuohon myrskyyn lahetaan taisteleen. Oolraait.
Ja kuva ei nyt kerro tosiaankaan kaikkea. Ne mun myrskyt ja tyrskyt mista koitan teille kertoa, ei ollu tota luokkaa :D

Pidettiin fiilista kuitenkin taysin voimin ylla!!

Aluks se oli jannaa. Koitti aatella, etta tama se on elamaa. Kokemukseksi vaan! Mutta kylla joissakin kovissa aallon paiskauksissa vahan pelotti. Mahasta ainaki otti. Rystyset valkosina laidoista kiinni. Toivo vaan etta pyssyy kyydissa mukana ja etta iPodit, kamera ja kirjat ei kastuis.

Sitten kun oltiin jo puolisen tuntia keikuttu menemaan nahtiin kaks muutakin venetta. Huokaus kuulu takaa no on taalla nakojaan muitakin hulluja. Nailla oli jo tassa vaiheessa vitsit vahissa.

Sitten! Me nahtiin tosiaan keskella ei mitaan kaks delfiinia hyppaavan. Veneen nokassa seisova poika huusi hypatkaa hypatkaa! Nelja kerkes moiskasta, mutta ei nahny kukaa enaa sen hypyn jalkeen mitaan ihmeellisempaa veneesta ku meresta. Sitten me kolme venetta siella myrskyn keskella pyoritaan ja etitaan ja etitaan ja pyoritaan. Ensin huvitti.
Sitten ei enaa huvittanu.
Mahassa alko kiertaa. Huippas ja pyorytti. Paata sarki. Jos oltais loydettty apajat, ni en tia oisko ollu enaa poweria hypata sekaan. Nuo oireet ei ollu vaan meidan. Kaikki me valkoset pideltiin reunoista kiinni ja toivottiin mantereelle paasya. Kanadalais nainen huusi moottorista pitelevalle miehelle STOP! Me mennaan nyt edes uimaan, jos se helpottais oloa. Samantien ku vauhti hiljeni oli kylla mereen hyppijoita.
Raukka yks mies hyppas vahan liian kauas, kun viimesilla voimilla sai uitua takasin ja vahan pideltya veneesta kiinni etta kykeni oksensentamaan, ilman etta ois hukkunu.
Ja niin taas kaikki kyytiin ja matka jatku. Hyi olkoon. Vuoronperaan laatta lensi yhella jos toisella. Laitoja pain nuokuttiin, osa veneen lattialla. Yhelle meni taju.
Harmi tosiaan, etta ei niista aalloista oo kuvaa. Siina vaiheessa piti keskittya niin muuhun. Hengittaa syvaan ja pidella lujaa kiinni.
Jes. Perilla. Itehan en matkalla viela yokkiny. Saatiin kamat rannalle ja huokastua, ni sit... Taytta juoksua mereen ja... Mutta kylla Helpotti.
Olo oli kun...
Pesukoneessa pestylla nallekarhulla.