Vettä? Sairaana! Kepistä.

Rakas päiväkirja.

(Kirjoitettu 12.5. iltamyöhään)

Meillä ei ole oikein toiminut sähköt, nettiyhteydet eikä veden tulo. Vettä tulee taivaalta, mutta... Eilen kolmen aikaan voitonriemuisina hierotiin silmiä, kun saatiin raanasta vettä monen monen päivän tauon jälkeen. Ai että kuinka me nautittiin! Suihkuun juoksevan kylmän veden alle. Aiai. Veden tulon kunniaks pesin yli kaks tuntia vaatteita nyrkkipyykillä. Kyllä osaa siitäkin nauttia, kun saa pesukonetta laulattaa! Tulee varmasti puhasta, eikä jää pesuainetta vaatteisiin. Ja on se niin helppoa. Mutta jo aamun sarastaessa ei saatu tipan tippaa.

Nyt täällä riehuu nimeämätön paholainen, joka saattaa meitä yksitellen vuoteen omaksi. Tänä aamuna oli mun vuoro. Muutamiin viikkoihin edes muistanu mitä on kylmä. Lähettiin kuitenkin aamupäivästä särkylääkkeitten voimilla koko suomi poppoo syömään lounasta tuk-tuk kyydeillä.. Jaksoin pitkään istua kyynärpäät pöytää vasten. Syötyäni lähin vessaa kohti, kunnes maailma heitti pari volttia jossa ei oikein meinannu pysyä mukana. Tartuin tuolin reunasta kiinni ja samassa polvet petti alta. Sohvalle potslojoks keräämään voimia kotimatkaa varten. Nyt ei jaksanu edes jännittää liikenteessä. Ei löytyny puhtia muuhun kuin pitää silmät kiinni ja toivoa voimien palautumista ennen perille tuloa. Paikalliset katto pitkään, aivan ko ei ois ikinä sairasta talutettavaa nähnykään, tai valkoista semmoista... Mutta ehkä ne viisaina jää kotiseinien sisäpuolelle tuossa kunnossa... Mutta on meillä ollu oltavat, kun yks toisensa perään käy vessassa juoksemassa ja vettä ei tule! Jospa vaan ei olis malariaa. Eilen kävi kaks tyttöä meidän huoneesta testeissä, mutta selvis läpi puhtain paperein. Vaan ei kaikki talon asukaat...

                                                     Tuk tuk- ajoneuvo

 

Meillä on ollut tosi rankkoja päiviä kuluneella viikolla koulussa. Voimat tosissaan ollu finaalissa, kun viimein ollaan saatu päivät päätökseen. Aivan kuitteja. Opettaja häikäilemättömästi käyttäny keppiä. Ei oo ollu kaukana, että oisin rihtassu sen risun mäkeen. Kun oon miettiny, että itte istuisin siellä puupenkillä rivissä, niin... En kyllä ihan oikeesti tiiä, että missä asennossa se takapuoli pitäis pitää, että säästyis mäiskäsyltä.  Etenkin tuntuu pahalta niiden oppilaiden kohalla, joilla ei kynän käyttö vielä suju. Osa lapsista koskaan saanu pitää lyijykynää kädessä, niin kuinka sitä vois edes tietää miten siitä ottaa kiinni että sais vielä jäljen paperiin?? Tarkotuksellakin (vaikka opea ottaa päästä, etten väisty sivummalle) oon istunu näiden heikkojen taitajien vieressä senkin hetken kun opettaja rankalla kädellä läimäyttää.

    Oli sairaan näköstä, kun iso mies juoksi pienen tumman pojan perässä 2 metrisen ja 15 cm paksusen puujörkäleen kanssa. Ei riitä ymmärrys ei. Nyt asiaan ollaan puuttumassa. Meiän Team Leaderit ja pari paikallista poikaa lähtee kiertämään ens viikon alusta kaikkia Art In Tanzania järjestön ylläpitämiä kouluja läpi ja keskustelee opettajien kanssa. Oisko muuta vaihtoehtoa opetus tyylille... Suututtaa. Ensin saa taistella, että edes pääsee koko kouluun. Monet ois valmiita antamaan mitä vaan, että pääsisi opinahjoon. Taas voi olla tyytyväinen Suomen oloista ja tässä suhteessa hyvään suuntaan menneestä kulttuurista.

Nämä kaks seuraavaa on sisaruksia. Tämä ensimmäinen on aivan syötävän suloinen, totinen ja tuima oppija. (kuva ei välttämättä kerro kaikkea :D ) Ei oo vielä montaa päivää koulussa ollu. Iältänsä kovin nuori! Empun kanssa kutsutaan tätä mummoksi.

Opettajan lellikki. Muut istuu suorassa rivissiä ja valppaana seuraa, toisin kuin tämä.. Kovat ajat vielä edessä..

Välitunnit silitellään ja paapotaan kyyneliä vierittäneitä lapsia. Luokassakin koitetaan kuiskata välikohtauksien jälkeen huudon saaneen korvaan, kun opettajan silmä välttää "Good good. You are good boy (tai) girl!" Mutta en tiiä meneekö lapset sekasin, että kenen puolella ja mitä mieltä ollaan koko touhusta..  kun väliin ei saa mennä.

 Me ollaan täällä Dar Es Salaamissa enää viikko. Siis tässä samassa paikassa, missä ollaan koko ajan oltu. Perjantaina startataan Sansibarille, saarelle, joka on aika konservatiivinen ja hintatasoltansa kallis paikka. Mutta palataan tänne vielä n. viideksi päiväksi ennen kun lähdetään sitten joskus Suomeen. Onneksi, niin ei tarvi vielä hyvästellä näitä ihmisiä täällä ja saadaan jättää osa tavaroista säilöön. Joidenkin kanssa ollaan tultu tosi tutuiksi ja heitellään läppää puolin ja toisin. Joskus kielitaito rajojenki yli. Meillä on ollu tosi hauskaa. Niin huumorimiehiä! Näkisittepä!

Vaikka muutaman kerran on tuntunut, että pääsisinpäs Suomeen... niin, on ollu kyllä tosi monta kertaa valmiiksi jo kaiho tätä kaikkea kohtaan. Eilen illalla ei vaikka oltais oltu valmiita vielä lähtemään. Oli tosi mahtavaa. Käytiin Aaronin ja Jerryn kanssa ekstempporee paikallisessa kauppakeskuksessa Mlimanissa nostamassa rahaa ja syömässä jäätelöt. Tai kuka söi mitäki. Täältä 45 min ajomatkan päässä tuk tukilla. Mutta jo aamulla, kun sai herätä lihassärkyyn, niin ois kaivannu omaa sänkyä mäntyjen keskellä.

                             Emppu koittaa koko olemuksellaan hakea ymmärrystä in english.

Meillä on takana vasta reilu kaks, kohta kolme viikkoa. Uskomatonta. Ihan niinkö puoli elämää jo ois tullu näissä maisemissa vietettyä. Tai ainakin reilu kuukausi. Mitään perus arjen asioita ei enää sinänsä ihmettele ja kummastele. Moniin kulttuurisiin seikkoihin ollaan totuttu ja ne on niinkö ois aina ollu niin. Välillä kuitenkin tuntuu hullulta, että me nyt täällä ollaan ja eletään. Jossakin kaukana Afrikan perukoilla.

Ps. Nyt taas ei toimi vesi. Katki ollu kuudesta asti.

Jospa huomenna olis terveempi päivä, ei tarvis lähtä maanantaina malariatesteihin.

Tänään 13.5.

Ei yhtään parempi päivä. Entistä pahempi. Kolottaa ja särkee. Kunpa vaan sais jotakin pysymään sisällä. Yksin täällä loikoilen, luen kirjaa ja kuuntelen musiikkia. Muut lähti lounastamaan Mlimani Cityyn. Onneksi nyt sairastan, että ens viikon lopussa ois voimia pakkailla ja matkustaa toisaalle. Hassua, villasukat jalassa lähellä päiväntasaajaa.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! :)