Mummo

Sairastelu siis selätetty ja voitettu! Tuolta erää. Jaksoin kuin jaksoinkin lähtä kouluun jo tiistaina.
(Kuvat väärässä järjestyksessä. Ensin alhaalta päin koulusta ja sitten nämä..)

Meidän "Mummolla" pääsi kesken tunnin pissa housuun. Hädissänsä etti katseella meitä avuksi, kun naama venähti mutrulle ja kyyneleet pinnistelyistä huolimatta valu. Pomppasin samantien pelastamaan pientä avutonta tyttöparkaa muiden välistä. Mentiin käsi kädessä ulos vesihanan päähän vähän pesulle. Sillä aikaa opettaja oli päästänyt muutkin välitunnille. Kun sitten nolona, vähin äänin istahdettiin kivetykselle, käveli opettaja meidän ohi ja antoi vihasella äänellä avustajalle piiska kommennuksia. Tajusin tuon vasta, kun.. Käväisin sisällä juomassa (kun ei kehdata paikallisten nähden pulloista juoda) ja kun tulin takaisin näin miten avustaja nosti itkevän, kärsivän ja  huutavan mummon hameen helmaa ja läiski joustavalla oksalla vuoronperään reisille ja poskille. Jämähdin ensin paikalleni ja olin aivan ihmeissäni, että voiko todellakin olla totta, että tuo nainenkin tarttuu piiskaan?! Olin kuvitellut, että hän olisi ollut todella "äitihahmona"  luokassa, etenkin pienemmille.
Raivo nousi. Voi että se nousi. Ei puhettakaan, että olisin laskenu yhtään numeroa. Juoksin, estin lyömisen ja kaappasin tärisevän ihmispolosen turvaan. Otin naiselta risun ja katkasin moneen osaan. Katoin ja kysyin why why WHY??? What do you doing???  Nainen vaan naureskeli ja viittoen selitti pissaamista. Hän ei osaa juur laisinkaan puhua englantia, mutta kehotti jättämään lapsen siihen ennen kuin opettaja tulis ja näkis.. Pudistin päätä ja menin sivummalle istumaan ja rauhoittelin lasta.

En voi ymmärtää. En käsittää. Eikö nämä ihmiset tosiaan ymmärrä. Tämä lapsukainen ei vielä kovin montaa päivää koulussa ole ollut. Toiseksi, se on vasta kolme vuotias ja aivan älyttömän ujo ja hiljanen tapaus.  Edes auttaa kyllä joo, että uskaltais vastaisuudessakin istua ja puhua luokassa niinkö muut. Nyt uskalsin mennä väliin, kun (kerkesinköhän edes näin pitkälle ajatella, ehkä alitajuntaisesti) viimesiä hetkiä näitten ihmisten kanssa vietettiin..

Ehkä juuri siksikin siitä on tullut niin rakas. Ollaan käyty mieletön matka ensikohtaamisesta siihen, mitä se on nyt. Aluksi pieni tyllerö pelkäsi ja arkaili uskaltaakko edes katsoa meihin päin, mutta nyt ollaan niin myytyjä puolin ja toisin. Ollaan saatu rakennettua ihmeellinen luottamussuhde.

Välitunnin jälkeen reppanalla oli tekemistä, että olis jaksanu pittää silmiä auki. Liekkö tapahtuneet vieny voimia. Lopulta uni vei voiton. Emppu nosti mummon omaan syliin nukkumaan ja päivän päätteeksi kanto kotiin.
Oi mikä päivä. Onneksi jaksoin lähteä, vaikka aamulla vähän tuntu hullulta edes ajatella mihinkään suuntaan suunnistamista. Mummon vilpittömän iloinen ilme nähdessään meidät anto kyllä voimaa. Ja kiitosta.

Kun lapset oli päässy perille, halus opettaja vielä esitellä meille slummia ja ympäristöä enempi. Se oli rankkaa, ko ei vielä ihan ollu täysissä voimissa. Eniten odotti, että pääsis kotia lepäileen.

Kulkureitit oli toisinaan ahtaammanlaisia.

Empun ehkä päivän kohokohta oli apinan kanssa leikkiminen. Onneks pysy vaan tuon musungon (suomeks valkoihonen, sitä täällä kuullaan monaasti lasten huutavan) sylissä. En vielä apinan ystävä TODELLAKAAN ole, mutta nyt huomen aamuna kun siirrytään Sansibarille, asuu siellä ilokseni samassa talossa tommonen otus.. H i r v i t t ä ä. Ja kauhistuttaa.

Annettiin meidän viimeisen (tossa koulussa) päivän kunniaksi piirtää ja värittää oikein olan takkaa!

Mummo-rakas.