mika paiva! mika viikonloppu!

Su 27.5.
Pahottelen jo valmiiks, etta kun tasta varmaan tulee niin seikkaperainen tarina.. Meille niin ihmeellinen, etta en osaa oikein tiivistaa. Tai no joo okei, millonhan osaisin.

Aamulla mietittiin mitas aksonia tanaan keksittais. Mita jos vaan otettais uikkarit mukaan ja katotaan minne joudutaan. Otin samalla postikortteja, mitka pudotettais matkalla luukusta alas.

Oleellinen osuus tama postin toimittaminen loppupaivan tapahtumien kannalta.

Nailla huudeilla (paikoilla) tormattiin mieheen, joka kyseli mista me ollaan ja mita ollaan tehty ja millonkas palataan takasin. Kerto kuinka on taalla joihinkin suomalaisiin tormannyt ja niin edelleen. Sitten puheet kaanty (en enaa muista miten se kavi), etta haluttaisko meita lahta Kendwaan. Oi oi. Ollaan kateltu esitteista mahtavia, kauniita kuvia ja luettu, etta siella vois kokeilla esim. surffausta ja riippuliitoa. Pahkailty vaan, etta kerettasko sinne asti..riittaako paivat ja oisko ne reissut pitany muutamia paivia aikasemmin varata. Mutta tassahan vaikuttas nyt olevan melekosen helposti ja hienosti mahdollisuus ottaa ja lahta!
Kyseltiin ja naytettiin sita esitetta, etta tuonne siis voitas lahta ja tosiaan saatais harrastaa surffausta. Kylla kylla. Hanella on veli siella, ja voidaan sopia hinta meille opiskelijoille sopivaksi. Mietittiin viela taivaalla olevia mustia pilvia, etta mita jos alkaa kuitenkin sataa...
-Ei ei. Mina rukoilen teille tayden auringon paisteen taksi paivaksi! Se varmasti hoituu. Kaikki on taydellista.
-Okei, no me kaydaan hakemassa kotoa lisaa rahaa. Menee ihan pieni hetki. Nahdaan tassa.
-Odota, odota. Kayn hakemassa auton. Paasette mun kyydissa kotiin ja sitten vain jatketaan matkaa.
Ei tehny mieli kertoa ja nayttaa missa me majaillaan. Puhumattakaan etta oltais autoon hypatty. Koitin selittaa, etta me ollaan taalla toissa vain vahan aikaa ja meita on kielletty menemasta autoon.
-Eli ei tarvita autoa. Se on ihan tassa lahella. Meilla kestaa 10 min.
Kavellessa talolle viela vahan emmittiin ja mietittiin mika ois jarkevinta. Mutta onko meilla sitten taalla mitaan sen ihmeempaa kun lohoilya. Mutta kannattaako pistaa niin paljon rahaa likoon jos alkaakin satamaan ja ukkostamaan, eika mikaan siella harrastaminen onnistu. Ja mikahan toi mies on. No ei. On se varmaan ihan ok. Ainakaan ei makseta ennen ku ollaan taalla takasin. Jos ei muuta, niin ollaanpahan nahty ainakin uusia paikkoja taltakin saarelta. Ja paastaan veneeseen!

Mies tulikin meita jo vastaan, kun oltiin palaamassa. Ei suinkaan sovitulla paikalla.
-Kavin antamassa vaimolle ja lapsille pusut.
-AI! Onko sulla lapsia?
-Onon. 3 pienta ihanaa lasta. 7 vuotia ,5 vuotias ja 8 kuukautinen poikavauva.
-Oioioi.
Ja taas puhuttiin keskenamme suomeksi, etta no on silla lapsiakin.
Jostain syysta silti koko ajan jossain kaihersi, etta kannattaakohan meian kuitenkaan. Oli vahan epamukava olo. Ei uskaltanu ihan vaan heittaytya Let's go.
Nain kolme kiinalaista nuorta miesta ja sanoin Empulle, etta olis turvallisempi ja kivempi fiilis lahtee jos noi ois mukana. Jotain poikia, jotka selvasti on taalla turisteina. Pitasko kysya? Haluiskohan ne lahtee? No ei kehtaa.
Samalla kaveltiin koko ajan lahemmas merta. Sitten pysahdyttiin ja tarkistettiin etta oltiin ymmarretty toisiamme.
- Okei. Aurinko kylla paistaa koko paivan (pilvista huolimatta). Paasette surffaamaan. Nyt vaan  autoon.
-Autoon?? Hah? Meian piti menna veneella!
-Okei, okei. Listen to me. Jos me mennaan autolla, kestaa se sen tunnin ja jos veneella vie se 4 tuntia.
Joo, no ei siina kylla ihan mitaan jarkea oo kaheksaa tuntia pistaa matkoihin. Ei me olla ikina takasin ja mita me keretaan tekemaan?
Pitasko menna vaan autolla?
Eieiei!!! Autoon en mee. Se on ihan varma.
Sitten alettiin miettia ja vaihtaa semmoseen paikkaan, joka olis lahempana. Sanoin empulle, etta nyt mua alkaa kylla epailyttamaan taa touhu. Missa kohtaa se aikoo hyotya meista rahallisesti, jos se me kerta voidaan menna ihan mihin vaan ja joka paikassa voi surffata? Miks se veli ja sen firma tippu nyt niin kepeesti tasta suunnitelmasta? Kaikki on niin sekavaa ja epamaarasta. Ei ei. Nyt lopetetaan taa homma.
Aivan sattumalta vilkasin merelle pain ja katoin kun kiinalais pojat seiso ringissa ja yks niista viitto meita sinne pain. Kysyin empulta, etta tarkottaakohan nuo meita? Pitasko meian menna tuonne? Katottiin taakse, eika keksitty kenelle muillekaan ne olis viittonut. Kun se jo viittos kaksin kasin.
Mentiin ja se mies sano hatasesti, etta lahtekaa naitten kahen kanssa tonne saarelle. Katoin emppua huojentuneena ja sanoin, etta nyt on ihan sama mita siella tehaan ja minne mennaan mutta me mennaan mukaan. Kysyttiin viela hintaa ja se mies heilutti kasia ja sano etta nama miehet maksaa, nyt vaan veneeseen.
Se samainen mies, kenen kanssa oltiin suunniteltu surffaamisia sun muita, kulki koko ajan perassa. Pikkuhiljaa hanella alko kiehumaan. Agressiivisuus kasvo, samaten aanenpaino ja savy. Nyrkit nousi ilmaan ja huuto alko. Mina huusin valiin ETTE TAPPELE! Mies ohjas minutkin veneeseen ja samalla surffausmies tarttu mua lujaa olkapaasta ja vaatteista. -Kuuntele kuuntele. TE ETTE VOI MENNA SINNE! TAKASIN! Ja loppuja en enaa paniikissa ymmartany.
Kolmas niista kiinalaisista jai selvitteleen tilannetta sen sekasin olevan kanssa. Sydan hakkas ja jalat oli voimattomat kun istuttiin veneessa ja paastiin vesille.
Voi mista me selvittiin!

Oltiin ikikiitollisia niille miehille. Kiiteltiin ja kiiteltiin. Toinen niista sai jonkun ajan paasta puhelun Sansibarilta. Kerto, etta kaikki ok ja etta olis ollu vaarallista lahtea sen mukaan.
Oltiin sitten sunnuntai paiva samalla saarella missa oltiinkin jo kayty. Nyt kaytiin sitten viela kurkistamassa kilppareita kiinalaistenkin kanssa.

Haisteltiin, etta naitten tekis mieli varmaan jo lahta pois. Sanottiin, etta me voidaan ihan hyvin jaada tanne. Kylla te voitte jo lahta takas. Kylla me joku vene saadaan. Niita oli parkissa monia, ja niita varmasti tulis viela lisaa. Nama oli ottanu meiat totaallisesti... Vaihettiin viela numerot, etta jos jotakin sattuis tapahtumaan. Alytonta huolehtimista ja varmistamista. Kylla me parjataan! Aivan varmasti.

Mutta illalla tuli yksi henkilokunnasta sanomaan, etta hanelle oli soitettu, etta saarella olisi kaksi kaunista tyttoa vailla kyytia. Voi ei! Sitten me palattiin auringonlaskun aikaan takasin maihin henkilokunnan kanssa. 

Maissa meita tuli vastaan mies, joka tivas meilta rahaa. Vaihdettiin silmayksia ja paatettiin olla niinko ei mitaan ymmarrettas. Se ei meille tuota vaikeuksia, kun ei koskaan mitaan oikein ymmarretakaan..
Mutta surraaminen vaan jatku. Sitten hiffattiin, etta rahankeruu koskee aamusta, veneeseen ryntaamista. Miehet oli maksanu puolet ja kertonu etta tytot palaa illalla takasin ja maksaa loput. Oltiin silti ymmallaan, kun meille oli sanottu, etta ei tarvis maksaa mitaan. Summa ei ollu hullun iso, mutta kun ei ollu varmaa onko kyse kerjaamisesta vai oliko asianlaita varmasti noin, mita han nyt vaitti. Meita kun on kielletty antamasta rahaa kenellekaan ihan noin vain. Yritettiin soittaa, mutta ei saatu yhteytta kiinalaispoikiin. Samalla oltais voitu kiittaa kyydista.
Nyt venemies alko puhumaan poliisista. Okei, no me maksetaan. Sovittiin sitten, etta han antaa puhelin numeronsa ja nahaan huomenna illalla kera kiinalaisten, jos tassa on jotakin epaselvaa. Saatte rahat takas. Lopuks kateltiin sovinnoksi ja han jatko matkaansa tyytyvaisena.
Myohemmin illalla tormattiin kiinalaisiin ja ne kysas etta oliko ok, pistaa puoliksi venematka. Huh. Onneks ei saatu yhteytta. Olis ollu kurjan noloa, jos oltais tiedusteltu sepittaako mies omiaan vai...?
Siina kohtaa missa se yks naista miehista meidat aamulla oli nahy, ajatteli se enemman kuin viisaasti, etta nyt vaan loikkaatte laitojen yli ja unohdatte rahan.

Loppu hyvin. Kaikki hyvin.

Sitten tavattiin taas Karolina ja Heidi ka suunnattiin keskiaukiolle. Ajateltiin nauttaa meian vieraille se naky, mika ite nahtiin viikko sitten. Night Marketin myyjien paljous. Mutta eipa ollu koomin naytettavaa. Muutama poyta oli pystytetty. Muutenkin tunnelma oli hiljainen ja vaisu. Yhtakkia tuntu, etta koko Ston Town pysahtyy. Armeija panssarivaunuineen valtas tiet.
Viime yona valvoskelin ja kuuntelin kun lentoliikenne kavi vilkkaana. Kova aanista. Ilmeisesti hornetit suihki menemaan.
28.5.
Edellisesta yosta univelkaisena en jaksanu karsivallisyytta lahjottaa laisinkaan jaloissa kiehnaavalle kissalle. Sahisin ja uhkasin teha vaikka mita jos et nyt ymmarra vaistya. Oli kiire toihin ja piti kereta paahtaa leipia ja sekotella kahvin puruja kuumaan veteen.
Kaiketi Sophia (saksasta), meidan herttanen Team Leader oli heranny mun hermostumisiin. Hiukset sekasin ja muutenkin unisena tuli kysymaan, etta olinko lahdossa toihin. Of course!
-Et ilmeisesti oo kuullu siita problemasta mika taalla on? En kylla.
-Okei, no... Ilmeesta paatellen meinas alkaa selittamaan, mutta luovutti jo alkuunsa. Joo, no tanaan kukaan ei lahe toihin eika minnekaan taalta talolta. Saatte lisaohjeita myohemmin. Ysin jalkeen teidat evakuoidaan taalta. Ilmottakaa kotiin, ettei hataa, jos siella on tietoa.
Yheksalta sitten, kun kaikki oli heranny, pidettiin meille tiedotustilaisuus tapahtuneesta ja taman paivan ohjelmasta.
Nahtiin eilen siella saarella, kuinka Sansibarilta nousi iso musta paksu savupilvi. Ajattelin, etta taalla oli varmaan palanu joku iso rakennus. Kaikki merkit, mita oltiin ihmetelty, liittyikin siis tahan.
Pommit, kyynelkaasut, ampumiset ja vakivaltaiset yhteenotot oli protestia Muslimijohtajan pidattamisesta ja Sansivbarin liittymisesta Tansaniaan.
Kaikki paikat, kauppoja myoten kiinni tanaan. Yksin ei saanut kulkea missaan eika isossa porukassakaan muualla kuin turistialueella. Niin, tuo hienous mika noissa kuvissa nakyy ei ulotu kuin ehka neljalle n. 500 metrin pituiselle kadun patkalle. Afrikkaa siis tamakin.
Niinpa me pakkauduttiin autoon ja lahdettiin pakoon yhden hotellin suojiin. Uitiin, luettiin kirjaa ja syotiin.

Poliiseja oli autoineen teitten varsilla sadan metrin valein.

Lauantaina paastaan kotiin. Turvaan. Ja jogurtin aarelle.

Delfiinisukellusta

Heipparallaa!
Milta kuullostais reissu Intian valtamerelle uimaan, snorklaamaan, sukeltamaan villien delffiinien kanssa?
No, nain akkiseltaan kun miettii niin ihanhan sita vois kuvitella... Aurinko paistais, veneella keskelle tyynta merta, turkoosin kirkasta vetta, evasta ja vaikka joku kirjakin mukkaan. Ei hullumpaa. Koko paiva meren laheisyydessa. Kaippa sita vois vapaapaivaa noissakin merkeissa viettaa. Eikohan laheta.

Kello soitti minut, ah niin aamuihmisen 3.58. Ennen kun kukkokaan kerkes kiekasta oltiin me jo kovaa kyytia ajelemassa saaren toiseen kolkkaan. Mukana oli mun ja empun lisaks kaks muuta suomalaista - Darista tulleet meita ikavoineet vierailijat, seka 2 kanadalaista ja 1 australialainen. Automatka vei sen reilu puoltoista tuntia.

Oon ihmetelly taalla tosi usein mika tan maan poliisien virka ja auktoriteetti on. Ne vaan tepastelee tuolla teitten varsilla valkoset takit ja lakit paassa tekematta mittaan! Kerra nain pari ohjaamassa liikennetta ku oli ollu kolari, mutta siinapa se. Mutta nyt jouduttiin kolme kertaa ratsiin. Onneks selvittiin vaan yhilla matkyilla. Valtio tarvii rahaa, niinpa pittaa sakottaa. Keksia vaikka tikusta aihetta, jos ei asiallista syyta loydy. No joo. Takasin aiheeseen...

Niin, me tosiaan lahettiin tuossa unelmaisessa toivossa sukeltelemaan delffiinien sekaan. Paastiin perille ja nahtiin kuinka tuuli nostatti melkosia aaltoja meren selalla. Seurvaavaks meille sanottiin, etta yhekstoista ollaan jo takasin. Ja sitten katottiin kauhulla, noooniii. Siinahan ne meidan veneet sit onki milla tuohon myrskyyn lahetaan taisteleen. Oolraait.
Ja kuva ei nyt kerro tosiaankaan kaikkea. Ne mun myrskyt ja tyrskyt mista koitan teille kertoa, ei ollu tota luokkaa :D

Pidettiin fiilista kuitenkin taysin voimin ylla!!

Aluks se oli jannaa. Koitti aatella, etta tama se on elamaa. Kokemukseksi vaan! Mutta kylla joissakin kovissa aallon paiskauksissa vahan pelotti. Mahasta ainaki otti. Rystyset valkosina laidoista kiinni. Toivo vaan etta pyssyy kyydissa mukana ja etta iPodit, kamera ja kirjat ei kastuis.

Sitten kun oltiin jo puolisen tuntia keikuttu menemaan nahtiin kaks muutakin venetta. Huokaus kuulu takaa no on taalla nakojaan muitakin hulluja. Nailla oli jo tassa vaiheessa vitsit vahissa.

Sitten! Me nahtiin tosiaan keskella ei mitaan kaks delfiinia hyppaavan. Veneen nokassa seisova poika huusi hypatkaa hypatkaa! Nelja kerkes moiskasta, mutta ei nahny kukaa enaa sen hypyn jalkeen mitaan ihmeellisempaa veneesta ku meresta. Sitten me kolme venetta siella myrskyn keskella pyoritaan ja etitaan ja etitaan ja pyoritaan. Ensin huvitti.
Sitten ei enaa huvittanu.
Mahassa alko kiertaa. Huippas ja pyorytti. Paata sarki. Jos oltais loydettty apajat, ni en tia oisko ollu enaa poweria hypata sekaan. Nuo oireet ei ollu vaan meidan. Kaikki me valkoset pideltiin reunoista kiinni ja toivottiin mantereelle paasya. Kanadalais nainen huusi moottorista pitelevalle miehelle STOP! Me mennaan nyt edes uimaan, jos se helpottais oloa. Samantien ku vauhti hiljeni oli kylla mereen hyppijoita.
Raukka yks mies hyppas vahan liian kauas, kun viimesilla voimilla sai uitua takasin ja vahan pideltya veneesta kiinni etta kykeni oksensentamaan, ilman etta ois hukkunu.
Ja niin taas kaikki kyytiin ja matka jatku. Hyi olkoon. Vuoronperaan laatta lensi yhella jos toisella. Laitoja pain nuokuttiin, osa veneen lattialla. Yhelle meni taju.
Harmi tosiaan, etta ei niista aalloista oo kuvaa. Siina vaiheessa piti keskittya niin muuhun. Hengittaa syvaan ja pidella lujaa kiinni.
Jes. Perilla. Itehan en matkalla viela yokkiny. Saatiin kamat rannalle ja huokastua, ni sit... Taytta juoksua mereen ja... Mutta kylla Helpotti.
Olo oli kun...
Pesukoneessa pestylla nallekarhulla.

Semmosta

Saatiin meian toverit pidennetylle viikonlopulle vieraiksi Dar Es Salamista tanne Sansibarille.

Ihasteltiin ensin auringonlasku, joka taalla laskee mereen. Toisin kuin Darissa.

 Heidi ja Karolina.

Ja sitten mentiin syomaan intialaista ruokaa ravintolaan, mista oli nakymat kauas.

Rauhallista perjantai-iltaa ennen huomista seikkailua.

Loput kuvat edellisesta

  Tuolla, pelkalla hiekkakaistaleella me otetiin ensi kosketusta rapyloihin ja snorkkeleihin... Tuonne toivomme viela paasevamme!!  Pelkkaa hiekkaa ja kaksi tuommoista puun runkoa. Seka aivan sikana hienoja simpukiota yms..

Ankkuroitiin paattimme...

...ja noustiin maihin....

....ja kuten naette, mina tykkasin heista!...

...viela ennen merille palaamista, odottelin sydamen tykytyksen tasaantumista...
jotta jalatkin kantaisi.

Ei voi mittaan, mutta kylla maa tata merinakymaa vaan rakastan!

Ja niin me paastin perille ilta-auringon saattelemana.

Jopas oli paiva tanaan. Kokemuksen reppuun meni tamakin.
Kerron siita joskus...Me siis tyoskennellaan baby day care centerissa. Siella ei lyoda ketaan, mutta niin vaan on mehuja imevaa touhua, etta oksat pois.
Ps. Vissiin me vahan teita aina muistellaan ja ikavoidaan, kun niin monesti ollaan jo nahty jos minkalaista unta suomesta ja suomeen palaamisesta. Oikeesti ei niin vahasti !

SANSIBAR!

Hejssaan! Taalla ollaan, Sansibarilla!! 

Me ollaan oltu nyt tasan kuukausi Afrikan mantereella! Aivan alytonta, koska aika on menny tosi kovaa vauhtia..ei voi kasittaa. Vaikka eka viikko ja ehka tokakin tuntu melko pitkilta. 

Meilla ei oo nettia talolla, joten joudumme kayttamaan nettikahvilan koneita. Ei raaskita aivan joka paiva tulla, jotenkas taman kahden viikon ajan meista kuuluu vahan harvemmin..

Sunnuntai aamuna herattiin 5.30 pakkaamaan viimesia tavaroita. Nautimme Daresin lahes taydellisesta hiljaisuudesta! Tuntu, etta koko maa nukku. Meilla oli jaakaapissa vaikka kuinka paljon viela jogurttia ja me todella toivottiin, etta joku tulis viela avaamaan meille keittion, jotta saatais herkutella kaikki hamstratut herkut. Taalla me ei saada ihan mitaan maitotuotteita. Ei siis koko maasta, saatika taalta saarelta! Taalla ei ole edes mitaan markettia tai kauppaa! Pienia puutiikkeja vain. Me ollaan aivan ihmeissamme, etta mista nama ihmiset saa syotavaa. Ostaako ne vain hedelmia, lihaa ja leipaa. Hmh hmh. 

Taxi tuli hakemaan meita seitteman aikoihin ja ajeltiin tunteroinen satamaan. Oli hassua istua autossa! Matkalla mm. pelkasin ja kelasin hetken, etta tulikohan mulla muuten passi ja keltakuumetodistus mukkaan, voi ei! Vahan aikaa oli kurkkua kuristava tunne, mita maa teen nyt ja mika ois jarkevinta...Huom, aiti! En oo viela soittanu mistaan vastaavanlaisista oikuista ja ansoista... Tosin edessa viela reilu kuukausi, ettaa... Mutta huokaus, oli ne! Toisen kerran sain huokasta, kun saatiin tietaa, etta meidan lauttalippuun kuuluu aamiainen. Ei siis vielakaan ole yhtaan kahvitonta paivaa ollut! Ja ah, se oli hyvaa! Hyvan sivumaun anto varmaan jo kovaa kolottava hammas.

  Perilla satamassa meita odotti paljon miehia, jotka vaikutti nakevansa ensi kertaa taman varisia ihmisia. Ne tarras jopa meidan liikkuvasta kaarasta kiinni! 

Laiva matka oli fantastinen! Merta, merta ja merta! Ja aurinko. 

Kylla nautin. Eika ollu kuuma. Hiukset vaan hulmus tuulen mukana. Pari tuntia seisoin laivan kannella ja annoin paan nollata. 

Viereen oli tullu jossain vaiheessa yks mies joka alko selittaa, en ihan kaikkea ymmartany... Sanoin, mita meille ollaan taalla monesti sanottu ja mita ollaan sitten itekin ruvettu kayttamaan, etta I am baby girl. Sorry. Kohta ohitettiin pieni kalamiesten paatti, josta ahkerasti vilkutettiin meille. Tottahankai vilkutin takasin. Samainen mies tuhahti ja arsyyntyi Hei, What. You are baby girl. Et sit kans vilkuta mihinkaan suuntaan.

Sitten alettiinkin jo lahestya meidan uutta kotia. Nakyma ei ollu hassumpi.

Selvittiin taas lapi kaikkien viisumitarkastusten ja varsinkin niitten tayttamisten. Kysyttiin kylla apua yhelta valkoihoselta miehelta, jolla selvasti oli aidinkielena englanti. Siina hakemuksessa oli pitkia, vaikeita, outoja sanoja. Vaikka taytettava kohta ei ois ollu sen monimutkasempi, mutta ensin piti tietaa mita siina kysytaan.. Mies vahan naurahti ja katto passista,etta no kylla te varmaan suomalaisia ootta ja jatko matkaa! 

Jalleen ystavallinen miesvirkailija naki meidan tuskastumisen ja ajatteli varmasti, etta tuosta ei kylla tule mittan, pelastanpa tytot hadasta ja taytti meidan puolesta loput. Sama homma ku viimeks. Mentiin luukulta luukulle ja vakuuteltiin, etta meita ollaan kylla tuolla porttien toisella puolella kyltin kanssa vastassa, vaikka ei tiedetakaan minne mennaan ja missa me taalla toissa ollaan... Onneks nain oliki. Koska meilla oli mukana vaan teamleadereitten numerot, mutta empun afrikan puhelimesta oli loppunu crediitti. Eli ei oltais voitu mihkaan soittaa. 

Oi mika vastaanotto! Aivan toisenlainen mita Darissa. Meidan majapaikka on suloinen. Lamminhenkinen. Samaten ihmiset. Mutta se johtuu varmaan siita, etta taalla on niin paljon vahemman tata porukkaa. Ollaan ainoot suomalaiset. Huonekaverit puhuu vain enkkua. 

Tan saaren ydin muistuttaa jotakin Keski-Euroopan kaupunkia. Pienia viehattavia kujia ja kauppoja. Vahan turisti paikka. Jos oisin kirjottanu tata sunnuntai iltana, olisin hehkuttanu paljon enemman. Mutta nyt nautitaan siita, ettei erotuta niin paljon massasta. Kun taalta lahdetaan Moshiin ja Masai-maahan ollaan me taas niin naky komia. Siella harvoin kay valkoihosia. 

Pikku hiljaa tajuttiin, etta meidan varaama matka snorklaamaan on heti jo tanaan! Siis silloin sunnuntaina. Voi oi! Meilla oli niin kertakaikkiaan mukavata ja JANNAA!! 

Meille tuotiin testattavaks rapyloita ja sitten vaan hypattiin veneeseen. Viela aavistamatta mistaan mittaan. Ihmeteltiin sita kaikkea kauneutta ja veden varia ja kirkkautta! Saatettiin naha tosi syvalle pohjaan! Ja aurinko vielakin vaan jaksoi paistaa. Oltiin yhta hymya!

Meilla oli mukana itsemme, uikkarit, rapylat, snorkkelit ja nama evaat.

Snorklattiin ja valissa syotiin. Se oli tosi ihmeellista, kaikki mita naki Intian valtameren pohjasta. Omin silmin. En taaskaan osaa kertoa siita. Suosittelen lampimasti joskus testaamaan, jos siihen tulee turkoosissa vedessa mahollisuus!! 

Sitten ajettiin taman sillan aareen ja noustiin saareen. Oltiin taas yhta kysymysmerkkia mita seuraavaks tapahtuu.

Kunnes!

Nahtiin ihan hirmu paljon kilpikonnia!!!!!!!!!! Ei voi olla totta!! Huh huh huh. Vaan onneks ne on hitaita liikkeissaan! En tiia minne pain olisin sannanny, jos... Niihin piti koskea. Niita piti silittaa. Niita piti syottaa. Ja viela. Semmoinen pieni piti ottaa syliin!! Mina! 
Te, jotka ette viela tienny, niin varmaan nyt arvaatte etta en ihan kauheen elainrakas ihminen oo. Pelekaan suurin piirtein kaikkea pikkurillin kyntta isompaa, mika liikkuu.

Ehka vahan karaistun tan matkan aikana. On se ihan siistia nyt jalkeen pain, kun tuostakin se pari paivaa on vierahtanyt, etta oon omilla pikku katosilla pitany tuommosta ison jorkaleen poikasta. Ehka aika kultaa muistot.

Paiva oli tapahtumarikas ja mahtava.

Hyvin ollaan tanne asetuttu.
Meilla on meri melkein koko ajan nakopiirissa.
Taalla on 99 % muslimeja. Naiset kaapu paalla ja monilla nakyy vaan silmat.
Kaupustelijat on taalla yhta takiaisia kuin Darissa.
Ilta-auringon laskeminen on maailman kauneinta! Se laskee mereen ja siita olis helppo ottaa vaihe vaiheelta kuva.
Kuuden aikaan keskiaukiolla avautuu night market, jossa on iso maara kokkaajia. Voidaan valita suht halvalla mita syodaan. Ja hyvaa on. Siina on oma viehtays, kun ihmiset kokoontuu syomaan. Roihuja ympariinsa ja meri kohisee.

Mutta nyt vaihtelun vuoksi lahdetaan etsimaan mihin ravintolaan mennaan syomaan. Kuulemiin!

Ps. Mulla olis ollu muutama tosi hieno kuva laittaa tanne, mutta en ymmarra miks ei varit pysy paikallaan eika muutenkaa ole oikein oikian nakosia.. Pitaa ens kerralla yrittaa laittaa niita viela perasta. Vaikka nyt tuntuu, etta kuvatkaan ei kerro sita sataa sanaa. Mutta onneksi nyt edes noi!

Viime hetkia

Ollaan jo muissa maisemissa, mutta pitaa viela vahan muistella vanhoja... Oon unohtanu kaikkea muuta paasatessa kertoa joitakin pikkujuttuja, mutta niita saattaa tulla, jos osaan ja muistan kertoa nain vahan jalkeen pain.
Me kaytiin viime perjantaina maalaismarkkinoilla, joka oli meille hiukan pettymys. Ei siella ollu mittaan ihmeellista ostettavaa. Aikalailla samaa torpottia mita muuallakin. Paaasiassa ruokaa. Poikettiinttiin kuitenkin kangaskaupoissa ja innostuttiin teettamaan ihan mekot ompelijalla! Kangas makso sen 4 euroa ja teettaminen 5 euroa per mekko. Etta minkaslaista kangasta haluisitte taalta? Koitin mulle suoduilla taiteilijanlahjoilla piirtaa vahan ajatusta paperille, mita toivoisin saavan.. mutta eipa menny ymmarrys perille. Ei sanoin eika kuvin, joten se niista mekoista.

Oli tosi tosi kuuuuma! Piti valissa istahtaa ja ostaa juotavaa. Pian meita tuli viihdyttamaan tammoonen mies. Se oli aivan..mm..omaa tsoukkia harrastava kakslahkeinen. Oli edellis yosta kertyny univelekaa (*), mista johtuen tama sai hanta ymmartavaa yleisoa. Poydan toisella puolella istuu sairaanhoitaja Karolina.

Kun lahdettiin tuk tukilla pois oltiin niin vasyneita etta naurettiin vaan koko matka. Mahat ja naama kipeina. Kova aaninen rakatys raikas ympari mantuja. Mina istuin edessa sen kuskin vieressa ja koitin saada piedettya jostaki kiinni etta pysyn mukana. Toivottavasti silla on viela kuulo tallella. Mutta oli onneks sillakin mukavaa! :)
Vaihdettiin osia. Huudeltiin jo valmiiks kaikille etta ollaan musungoja, ennen kun kerettiin sita niilta kuulla. Hi Hiii!! We are musungo!! Ja naurua paalle. jo o.

No sitten. Ennen pakkaamisia alettiiin jakamaan suomesta mukaan otettuja vaatteita ja leluja. Ei olla viety niita mihinkaan orpokotiin tai kouluihin, koska ollaan nyt tutustuttu niin paljon paikallisiin lapsiin ja nahty ketka niita oikeesti tarvii. Ei varmaan haitanne lahjoittajat? Ainakin nuo meidan jarjeston yllapitamat orpokodit saa ihan hyvin muilta vapaaehtosilta, etta ei nahty tarpeelliseksi...  Tuo ylla oleva kolmikko varsinkin on aivan rakas!  Ja alla oleva poika tuli sattumalta rannalla vastaan. Tosi raasylaisissa vaatteissa. Ei tienny miten pain ois ollu kun tajus, etta saa omaksi uuden paidan. Hymy oli levea ja askel kevyt. Hyppien ja juosten lahti kotia nayttamaan. Antajan ilo kuitenkin se suurin ilo... :)

Yhtena iltana viime viikolla oltiin meidan lahikahvilassa kattomassa paikallisten ja yhden masaipojan (Elian, toissa talolla) kanssa uutisia, kun Dar Es Salaamissa oli ollu autopommi, jossa 5 ihmista oli kuollu ja mukana useita loukkaantuneita. Me ollaan suht maaseudulla, etta ei nakyny meian elamassa mitenkaan muuten kun ruudun kautta.

Meidan suomen kielen sana kuuma olis ja on tosi kovassa kaytossa.... Ekana paivana, viela kun ei tiedetty ja millon sita hoki huomattavasti eniten, aiheutettiin suuren suurta hammenysta. Ihmiset katto vahan hitaasti ja Aaron, joka meian kanssa kulki koitti selittaa etta alkaa sanoko noin, mutta mepa vaan ei ymmarretty etta miks ihmeessa ei. Raukka oli ihan vaikeena ja nolona meian puolesta. Emppu heitti viela vetta myllyyn ku vahingossa, kielitaidottomuuden piikkiin mennee... Jalkeen pain vasta kuultiin etta se on taalla tosi ruma kirosana. O ou.

Oon palanu nyt jo kolme kertaa tosi pahasti. Nyt oli naaman vuoro. Se on jattelaikukas kun iho lohkeilee ja alta paljastuu vaaleanpunainen, possun varinen nahka. Ihmiset pahottelee ja pyytelee anteeks. Pole sana! Melkein ihmettelen jos en taalta ihosyopaa saa.

Haikein mielin jatimme Dar es Salaamin, Darin.