maanantai 30. huhtikuuta 2012

Elämää





 
 Tänään oltiin koulussa. Kummatki eri luokissa. Se tapahtu vähän "ekstempporee". Ei keretty yhtään valmistautumaan, kun ois pitäny jo olla valmis tuntiohjelma. Nopea suunnitelma päässä ja luokan eteen.
Kirjotin taululle aakkoset ja luettiin niitä yks kerrallaan in english. Kun kaikki varmasti osas, opeteltin seuraavaks kaikki myös laulamaan. Aakkoslaulu. You know?
 
Tiiän, että muutamat tätä lukevat haaveilee vastaavanlaisesta reissusta Afrikkaan. Ehkä kenties tänne Tansaniaan. Sivumennen sanoen, älkää ikinä lähtekö kukaan tänne yksin! Ei kannata koskaan! Never!
En keksiny nyt mitään sanaa, mikä kattais tän melkein kaiken. Mutta siis suosittelen lämpimästi tänne tuloa. Nyt jo ollaan keretty näkemään paljon, mitä kaikkea vielä onkaan näkemättää.. Niinkö sanoinkin jo aiemmin, että sitä on monesti monesta hetkestä ajatellu, että voi kun näkisitte tän kaiken! Aivan mahtavaa ja mieletöntä! Rahassa mittaamattoman arvokasta. Mutta ajattelin, että oon silti realistinen ja kirjotan myös jotakin niistä hetkistä kun TYMPÄSEE! Ettepähän sokaistu luulemaan, että tämä on vain ruusuilla tanssimista :D

 

Niin, että tänään on ottanu päästä.          Piste.
No ei. Vettä sataa, kuraa ja mäskiä on joka paikassa. Tossut juuttuu lammikon pohjaan ja blumps! Sitä mälskähettään sammakoiden sekaan. Yltäpäältä kurassa ja mutavedessä. Jes! Ihoon sattuu tosi paljon. Siitä oonkin jo ehkä valittanu tarpeeksi. Asioitten hoito on tosi hitaanlaista. Tänään vaikka tuskastuttanu, kun tuntuu ettei mikään mee eteenpäin. Kaikki ajallaan, ajallaan. Eikä kuitenkaan oo mitään aikaa! Ajassa ei mitään ryhtiä. Tosta meitä varotettiin vielä kun oltiin Suomessa. Mutta näköjään se on tosiaan näin, että kaikki on hidasta. Kuumuus vie myös yllättävän paljon voimaa.
Suomesta on ikävä mm. ruisleipää, kylmää maitoa, sänkyä, suihkua, armollista aurinkoa, puhtautta, viileyttä, sitä että on tavallinen ihminen muiden joukossa...
Arvatkaa mitä. Kun on väsyny, kipeä ja vaikka mitä. Niiin. Ei jaksais millään mukautua mm. tähän Afrikan katu-moikkaus kulttuuriin. Tämän on noloa, mutta kun on kasvanu aivan erilaisessa ympäristössä, niin ei jaksais yhtenään olla hymyilemässä ja kyselemässä kuulumisia. Eikä sekään, jos jo tutuiksi tulleilta, mutta kun täällä pitää kysyä jokaiselta vastaantulijalta! Sitä kaipaa vajota omaan suomalaisuuteen ja kävellä tuolla tuijottaen maan pintaa. Olla puhumatta kenellekään. Edes yksi päivä.
Nostan näille isosti hattua ja arvostan tota toisista huolehtimista ja niin edelleen... But. Sekin, että me täällä erotutaan massasta johtanee erikois huomioon. Kuljetaan tuolla aivan kuin "julkkiksina" kenelle kaikki haluais jottain päästä sanomaan ja mieluiten koskemaan. Ääh. Se on väsyttävää, uskokaa tai älkää. Kun ei ollut tämä päivistä parhain ei löytynyt ajatuksia afrikan miehille muuta kuin harmain.
Siistitty versio tän päivän ärsytyksistä :D

Minun ja rakkauspakkauksen jalat sunnuntaina.
Mutta sanoin tänään Empullekin, ettei meiän tarvi olla mitään yli-ihmisiä ja ajatella, että nyt ei sais täällä koskaan mikään ärysttää, vaikka nähäänkin tää kurjuus ja yksinkertaisuus kaikkeudessaan. "Mikä voi olla huonosti, kun afrikan lapsilla on vielä huonommin." Mutta kyllä ollaan oltu tänään kiitollisia, että me ollaan suomalaisia ja asutaan oikeesti Suomessa. Hienoa todellakin on, että ollaan täällä ja nähään ja koetaan tää kaikki, mutta on aivan parasta tuoda nää kokemukset mukana takasin Suomeen. Ja jatkaa elämää Suomessa. I love Finland! 
Voimaa ankean päivän jälkeen sai vielä orpokodin energiapakkauksilta, ja sehän se on tärkeintä! Siksi täällä ollaan.
Nyt edessä ehkä taas tuskaisa ja kivulias yö. Särkylääkettä ja rasvaa. Hammassuoja. Korvatulpat. Sammakot pitää kova äänistä konserttia, kun tuolla on märkää. Good night!

Rantalapset

Sunnuntai aamuna lähettiin ostamaan hedelmiä. Banaaneja, appelsiineja, mangoa, ananas, porkkanaa.. (Tosi halpaa. Esim. yks appelsiini maksaa viis senttiä) Pakattiin fruitherkut, vesipullot, kirjoja, mp3:nen ja uikkarit mukaan ja läksittiin rannalle. Viikonloput vapaapäiviä, ettette saa meistä laiskimus kuvaa! :D Vettä sato taas kaatamalla. Ajateltiin, että sama se on mennä uimaan, kun muutenkin joka paikassa märkää. Onneks mentiin! Se oli tärkeä päivä. Meille ja varmasti muutamalle muule..
Leikittiin, laulettiin, piirettiin, pelleiltiin, uitiin, pelattiin, nukuttiin, keräiltiin simpukoita...kaikkea mahollista! Vaikka ei yhteistä kieltä niin koomin ollut, ni ei se meitä yhtään hidastanu. Sisaruksista vanhin osas vähän englantia. Sillä pärjättiin. Eikä sen väliä vaikka ei ois sitäkään ollu. Pelattiin mm. tervapataa ja "kuka pelkää pahaa sutta"... opeteltiin numerot 1-10 suomeks, enkuks ja swahiliks.
Nelisen tuntia ne meiän kanssa vietti. Jossain vaiheessa kuulu pienistä mahoista kurnintaa. Kävi sääliksi, kun nuorin työnsi sormia ja hiekkaa suuhun ja joi rannalta löytämänsä letkun avulla merestä vettä. Se on ihan tosi suolasta. Jaettiin meiän viimeset banaanit niille tasan ja annettiin purkat suuhun. Voi sitä onnen ja tyytyväisyyden määrää mikä niistä silmistä loisti.  Annoin vielä koko loppu purkkapussin kotiin? mukaan, mistä ne oli myöskin tosi onnellisia.








Syli tuntu olevan myös tosi iso juttu joka välissä.









Pari tuntia paisto aurinkokin. Huomaamatta siinä lasten kanssa peuhatessa pääs aurinko puremaan rasvaamattoman ihon rikki. Siitä tässä ollaan nyt jo pari päivää kärsitty. Ei oo yhtään mukavaa. Kiristää, nipistää ja polttaaaa! Hekutaan aivan punasina. Yöt on tuskaisia, kun ei auttais kääntää kyljeltä toiselle. Selkä on nyt tosi pipi. Myös olkapäät ja otsa on arkoja. Lasten tarraamiset kiinni ei oo hellää.. ai ai ai. Vähän hirvittää molempien puolesta.




Lopulta uni maitto.


Vesisadetta ja lettejä

Ajattelinpa, että kirjotan tänne nyt noin joka toinen päivä.
 Kerkeette tekin paremmin mukaan :) Niin, että 
ei oo välttämättä tapahtunu mittään kauheita, vaikka ei heti kuuluiskaan! :)) Ja anteeksi, mutta ainakin vielä 
näin alkuun koitan kertoa joka päivästä vähän jotakin, 
kun ei tota päiväkirjaa jaksakaan kuitenkaan niin ahkerasti raapustella. 

Lauantaina aamulla kukonlaulun aikaan Emppu potki aamupalalle, ärsyttävän virkeänä. "Nyt Laura kaffelle, pakkaahan uimakamppeet mukaan niin heräät sinäki." Eikä siinä muu auttanu. Oli kyllä virkistävää ja tosi tehokasta jumppaa olkapäälle. Uitiin ihan matkaa aaltoja rikkoen.
Emppu oli edellisenä iltana google-kääntäjässä käyny chattailyä Aaronin (aiemmin jo esitetty kuva) kanssa ja kertonu, että ois kiva saada pikkuletit. Niinpä, kun uintireissulta tultiin portista sisään, oli meitä vastassa Aaron ja paikallinen nainen langat kädessä. Voi häpeä! Oltiin myöhässä sovitusta ajasta.. Emilian hiukset oli käsittelyssä ensin. Alku näytti lupaavalta. Katoin, että homma pääs alkuun. Lähin suihkuun ja kuivattelemaan hiuksia, kun niitä on hiukka enempi kuin tolla tummemmalla hullulla suomalaisella.


 

Kesken letityksen Emppu säntäs tänne huoneeseen ja juoksi peilin eteen ja karjas. "Eikä! Laura tuu kattomaan mitä ne on tehny mun päälle! Nää on aivan kamalat! Mitä nää langat täällä tekee?!"  Kun kahdeksan tunnin urakka oli ohi, alko lettien purku ja hiusten selvittäminen yhdessä muiden suomi tyttöjen kanssa, tekijöiltä piilossa. 
Jossain vaiheessa paikalle oli hälyytetty lisävoimia, toinen letittäjä. 
Kun ne naiset sai mun hiusmassan käsiinsä, alko mieletön ihmettely. Pelkäsin ettei homma pääse ikinä alkamaan, kun..." Mitä minä nään? Mitä pidän kädessä? Isoa kasaa huksia! Miten kenelläkään voi olla näin paljon hiuksia? Onko tämä unta? En ole eläissäni nähnyt kenelläkään näin paljon HIUKSIA! Voiko tämä olla totta? Oletko ostanut nämä jostakin? Nääääääin paljon!! Muistan tämän loppu elämäni!" Yhtäkkiä toinen heistä tarttu saksiin, tarras mun tukasta ja ehdotti, että oltais leikattu mun hiuksista puolet pois ja laitettu Emilialle. No! Never! 
Ideat on kyllä kekseliäät, mutta...  Afrikkalaisilla naisilla kasvaa tosi huonosti hiukset. Tai varmaan kaikilla paikallisilla. Monilla lisäkkeitä tai peruukkeja.
Tulihan siinä ainakin viis tuntia istuttua. Sadetta ihmeteltyä. En suosittele. 
Koko päivä omistettu leteille. Onneks yks päivä muiden seassa.


 

 Tämä kaveri on niin hyvä tahtonen, että alko kiikuttaa kivi kiveltä reittiä, että pääsin Empun luokse. Ei tarvinu lampsia lammikkoon! Ehkä pitkän, tylsän, sateisen päivän ainoa piristys. Täys pelle!


 

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Orpokoti

Tänään käytiin Karin (pomon) luona funtsimassa kuinka me vietetään nää viikot. Nyt osaa jäsentää tän ajan. Yleensä ihmiset tulee tähän, käy tekemässä pari viikonloppu reissua esim. Sansibarillle ja sitten lähtee täältä Suomeen. Mutta me ei onneks. Nyt vois olla kauhee aatella, et pari kuukautta menis ehkä aika saman tapasesti toistuvan kaavan mukaan. Vaikka ei vielä semmosta kaavaa ollakaan nähty. Kerkeis helpommin ikävöidä. Pari viikkoa ollaan nyt tässä Dar Es Salamin pisteessä. Sitten päästään näkemään ja tekemään katulapsi työtä. Eli pengotaan roskiksia ja ojia ja etitään lapsia hoivaan.

Kun lähdettiin Karilta takas tänne, juostiin kiinni kolme kouluun menevää poikaa. Meillä oli tosi hauskaa! Ne opetti meille swahilia ja me niille suomea. Niinkin hyödyllsiä sanoja, ku lehmä tai käkkärämänty. Pojat nauro katketakseen, ettei tuon kuulosia sanoja voi olla olemassa! Käveltiin tosi hissukseen, pysähdyttiin välillä ottamaan kuvia ja videoita ja taas jatkettiin matkaa. Elämä täällä on niin totaallisen kiireetöntä. Tästä me nautitaan. Ja tätä asennetta tulee varmasti ikävä. Ihan sama vaikka ois sovittu joku tärkeäkin tapaaminen, vaan jos tuttu tai puolikaskin tulee vastaan, on tärkeämpää vaihtaa kuulumisia, kun hötkyillä eteenpäin. Kiireettömyys täällä ei tosiaankaan oo klisee, vaan totisen tosi.




Kun päästiin talolle, vilisi piha täynnä lapsia. Tässä meidän pihapiirissa on siis koulu, mitä tää järjestö ylläpitää. En muista oonko sen jo tuolla aiemmin kertonu.. Tai siis vähän niinkö eskari. Kaikki lapset juoksi meitä vastaan. Hyppi ja pomppi. Tarttu joka raajasta kiinni. Ne oli ku ampiaisia. Kyynärpää tekniikalla, kuka pääsee lähimmäks. Kaikki ois halunnu koskea ja tulla syliin. Ja oli aivan hullun kuuma. Matkalla oltiin vielä ostettu kummatki 12 litran kanisterin vettä. Aiai. Suosio oli huimaa! Ihastuminen oli molemmin puolista. :)


Kattokaa kuinka mun olkapää toimii! hujasin. Kevyt lapsi, mutta jo seuraavassa hetkessä se lumpsahti eteen. äh.

Joo, käytiin tänään siellä orpokodissa. Voi että! Mitähän osaisin tähän kirjottaa.. Ei ollu itku kaukana. Nyt vasta oikein pysähdyin miettimään, että nämä, nämä lapset kaikki tässä on orpoja. Mikä oikeesti on orpo? Minkälaista on elää orpona? Mitä nämä lapset käy läpi sitten, kun ne ymmärtää kuinka niiden elämä poikkeaa yleensä muiden elämästä. Siis että ei oo sisaruksia, äitiä eikä isää. Vauhti päällä Suomessaki selittäny että lähetään jonnekin kauas hoitamaan orpolapsia. Sitä on ajatellu että lapsia vaan hoitamaan ja ehkä mielessä vähän vähätelly, kun ei sitä ajatusta oo vielä sillon osannu loppuun asti viedä, että me oikeesti nähdään ja ollaan tekemisissä orpojen kanssa. Ääh! Ottasin niin ne kaikki sieltä mukaan. Siellä oli mm. muutaman kuukauden ikänen peukoloa imevä poikavauva. Niin kallis aarre! En osaa kirjottaa teille nyt niitä ajatuksia mitkä pyöri päässä. Vielä kun kello käy jo...  Enää ei oo jäljellä mitään sydäntä, kun se on täällä jo niin monesti kerenny sulaa.



Liikuttavaa oli myös seurata, kuinka ne ensin tunnunsteli meitä, uskaltaako heittäytyä tutuksi ja kohta jo oli pari kikkarapäätä sylissä. Sitä hetkeä oon jo monta vuotta odottanut ja nyt se tapahtu! Se tunne mikä valtas aivan kauttaaltaan oli mieletön!







Mutta, onneks meillä on vielä päiviä jäljellä näiden lapsukaisten kanssa. Nyt pää tyynyyn, Usiku mwema! (hyvää yötä)
Raukka tämä ystävä, kun niin jännittää tulevaa. Ei millään meinaa nahoissansa pysyä.



Onneksi ystävä kallis, veikeä huumorillaan helpottaa oloa..



Katrus ja Veera haaveilee joskos sitä pääsis ihtekin joskus maailman toiseen kolkkaan.

Ilta sai rajut käänteet, kun Joppe osottautukin heikommaksi taistelijaksi.

Sunnuntaina käytiin vielä porukalla tekemässä Hesassa kirpparilla viimesiä ostoksia.

Meillä oli tosi mukava viimenen viikonloppu Suomessa. Kiitos kaikille! Mukava odottaa jälleen näkemistä! Ja kiitos myös viesteistä ja muista muistamisista. Viimeset hetket oli tosi kiireisiä, niihin ei kerennyt vastata, mutta kaikki ennen koneen lähtöä tulleet luin. Lämmitti mieltä, kiitos!

"Läksiäiset"


                                                                                                    

Niiin, me tosiaan vietettiin viime lauantaina iltaa yhdessä ystävien. Matkalla Röykkään poikettiin Riksun prismassa ostamassa pullataikina vermeitä, jotta saatiin vielä viimeset pullat.. ja maistettiin angry birdsiä, jos myynti kerkee loppua ennen kun tullaan takasin! :D Hyvää oli!
Matkalle mukaan saatiin vihkonen, jossa on kuvia ja tekstiä hirmu tärkeistä ihmisistä! Alla viime vuoden vapaa-ajanohjaajat opistosta. Rakkaiden ystävien laulaman Syliisi hellän sulje sanoin ja sävelin lähdettiin.. Matkaevääksi myös ehtaa ruisleipää, sisua ja Fazerin parasta -sitä sinistä!





Kotimaasta kaukana




Nyt kotimaasta kaukana
elämme maassa uudessa.
Se leivän meille tarjoaa
vaan äitimme on synnyinmaa.

Me turvallisen elämän
toivomme täältä löytyvän.
On Herra meitä johtanut
ja uuteen alkuun auttanut.

Jumala, katso puoleemme
ja siunaa työmme, perheemme
ja auta meitä kohtaamaan
myös lähimmäiset toisen maan.

Tunnethan tiemme, vaiheemme,
ilomme huolenaiheemme.
Me saamme luottaa armoosi,
rakkaaseen läsnäoloosi.



torstai 26. huhtikuuta 2012

Fiiliksiä


Pimeys tulee täällä aivan salamana. Kuudelta vielä paistaa aurinko ja puoli seittemältä on pillkopimiää. Aikaeroa ei laisinkaan! Seiskalta me syödään aina yhdessä kaikki järjestön työntekijät. On ollu hyvää ruokaa. Tosi mausteista! Ananas aivan älyttömän hyvää!
Eilen illalla sitten kun kaikki oli vihdoin valmista, että enää suihku ja NUKKUMAAN. Niiin. Avasin hanan, josta tuli tipoittain kylmää vettä. Hain kaikki pullot mitä koko huoneesta löytyy ja laitoin raanan alle. Meni varmaan parikymmentä minuuttia että sain litran kasaan ja ajattelin, että säästän aikaa ja laitan shampoot päähän. Kunnes sitten loppu viimestenkin tippojen tuleminen. Siinä vaiheessa ei hirveesti enää haitannu että se kallisarvonen litra oli kylmää. Totuttautuminen Afrikka elämään alko heti. Luulot pois.

Tänään me ollaan vaan oltu ja suunniteltu tulevaa eri "pomojen" kanssa. Käyty rannalla ja luettu kirjaa. Pelätty ettei laisinkaan rusketuta, mutta niin vaan paljo naama ja olkapäät. Oon myös oppinu olla pelkäämättä pieniä valkosia rapuja, mitä on tuolla rannalla tiheänään, sekä ehkä vähän pelko koiria kohtaan lieventyny ja oon jätterohkea puhumaan enklantia! Se on iso saavutus. Afrikkalaisten kanssa on helppo puhua, mutta meidän team leader, jonka kanssa pitäis neuvotella esim. kaikki työpäivät on kotoisin jenkeistä.. ma en ymmarra hanta eika han minua. Tosi usein vaan toivois, että sais sanoa saman ruotsiksi.. 

Huomenna meillä on eka päivä orpokodissa! Sitä odotetaan! Alotan täällä myös Unisef projektin. Oisin saanu lähteä tekemään Hiv/Aids juttuja, mutta en uskalla tällä kielipäälllä. Olisin siellä yksin tiedottelemassa. Tänään on myös otettu selvää paikallisista sairaaloista oisko mahdollisuutta päästä niihin..

Täällä on mahtavaa, huippua, siistiä!! Monesti ollaan harmiteltu, kun ei voida tätä kaikkea mitenkän teille näyttää ja kertoa! Hajut, äänet, kaikki mitä me nähään ympärillä ja mitä ollaan koettu... Auringonlasku ja lapset vie sanattomaksi.

First day jatkuu..





Muistakaa, edelleen oltiin siinä kasvihuone ilmastossa! Oli tuskaisen kuuma!! Hiki vaan valu. Tuskastuminen oli niin fyysistä kuin jo henkistä! :D Mutta yhtälailla myös kiivaasti käypä myyjämies tiputteli hikipisaroita! väännettiin vääännettiiiin vääännettiin!!! Voi miksi tämmönen tilanne. Pakoreittiä ei näkyny.  Selvästikään ei passannu, että jätetään tämä tähän ja nähdään taas joskus! Se ei ollut vaihtoehto. Pitkän tappelun jälkeen nöyrryin häviämään ja ostin kuvat. Voitosta huojentuneena käteltiin ja toivotettiin hyvät päivän jatkot.

Kadulla myös törmättiin häneen. Voi kultainen mitkä silmät! Ja siihen se piti jättää...
    



Viimein kun päästiin takasin talolle tyhjennettiin laukkuja. Pakattiin uimakamppeet ja suunniteltiin, että lähdetään kahdestaan rannalle. Nautitaan hiljaisuudesta! Pihalla juoksi Jose perään ja kysy minne menään. Nou nou! You can´t go to beach the two of...because..I will come with. En tiiä käskikö teamleader sanoo ko näki meiän lähtevän, vai keksikö päästä jotta pääs mukkaan. Mutta oli se sittenkin hyvä että lähti. Näytti sormella että ei saa vastata, kun miehet huuteli. Täällä nopeesti tottuu tähän kulttuuriin että kaikille vastataan ystävällisesti, vaikka just nähtiin. Joskus se saattaa vähän rasittaa, mutta nostan näille hattua! Jambooo- vastataan Jambooo! (Moooi! ) Mambooo - Pooaa! (Mitä kuuluu? Hyvää!) Aina ei kuule sitä eroa. Paikalliset on tosi ahkeria opettamaan swahilia. Vaikka ois työt kesken, menee kotikielen opetus etusijalle.



Perille asti

Lontoossa meidän piti terminaalista lähteä maanalaisella (vaikka oli lakko- päästiin!) portille.

Suurella mielenkiinnolla odotettiin, että minkä näkösiä ihmisiä saadaan matkaseuraksi ja kuinka paljon. Yllätykseksi ei siellä ollutkaan kettää! Aurinko paisto ja väsymys oli jo kovaa...
Koneessa syötiin, kuunneltiin musiikkia, seurattiin monitoreista missä mennään, kirjoteltiin päiväkirjoja ja yheltätoista suljettiin silmät. Isossa koneessa oli tilaa vallata penkkejä, että sai pistää pitkäkseen.
Neljältä aamulla Emppu potki hereille LAURA RUOKAAA!! äkkiä silmät auki, saat ehkä vielä ruokaa! Ja onneks jaksoin pitää, että saatiin sen aamun kahvit! :D Sitten alkoi vilkuilu alas, nähtäiskö jo uutta "kotimaata".
Slummialueet näky ylös asti. Ensin näky isoja hienoja rakennuksia ja yhtäkkiä vaihtu taas hökkeleiksi!
Paljon puhuttu Afrikan tulvahdus tuli todellakin vastaan kun poistuttiin koneesta kentälle. Se oli voimakas! Hyvin ilmastoidusta, kylmästä koneesta kasvihuoneeseen!! Väsyneenä ja jo siinä vaiheessa kuumuudesta nuutuneena piti alkaa täyttelemään viisumihakemuksia. Sanakirjan lehdet lenteli, kun melkein jokanen sana piti erikseen hakea.. Paniikki iski, kun muut matkalaiset siirty jo seuraavaan pisteeseen. Ystävällinen miesvirkailija huomas hädän ja täytti melkein kaiken ite. Jotakin kysy ja kun huomas ettei raukat ymmärrä nyökkäs päätä ja jatko kirjottamista. Viimein tiskille ja sormenjäljet varmaan talteen Tansanian arkistoihin.
Ulkona vastassa oli oranssiin Art In Tanzania paitaan pukeutunut iloinen mies kyltti kädessä. Voi sitä helpotusta!
Forecaata luvattu sääkin alkoi melko pian.. Sadekausi siis menossa.
Matkalla oli paljon PALJON ihmeteltävää ja näkemistä. Kaikki oli uutta ja JÄNNÄÄ! Liikenne siinä vaiheessa ehkä eniten! Hullupäänä minäkin sain vanhastatottumuksesta ( :D) polkea jalkaa lattiaan, kun autot, pyörät, ihmiset, lehtiä ja tupakkaa myyvät kauppiaat, lapset, bussit, lehmät...kulki omia reittejä. Miten tykkäs. Ei mitään puhetta mistään liikennesäännöistä! Kun mittari näytti 60 km/h alko ottaa mahasta! Tä? Merkki muille tiellä oleville ohituksesta on pitkä TÖÖÖÖÖT. Ja se kuuluu! Ohitukset tehään ojien penkkoja raapaten tai vastaan tulevien kaistalla, huolimatta tuleeko autoja tai onko ojissa hengittäviä otuksia. Kaiken lisäks pitää väistää tiessä olevia ISOJA kuoppia ja mökykkyjä. Ja tämän kaiken toteuttaa suht samallalailla miljoona muutakin! Mitähän mun liikennekäyttäytyminen on tämän pari kuukautisen jälkeen?! Hesan liikenne tunnu enää missään!
Autossa ei uskallettu kysyä minne me edes ollaan menossa, kun ei muistettu yhtä oleellista (helppoa) sanaa.. Mutta ei siis päästykään nukkumaan hotelliin, niinkö meille oli etukäteen luvattu. Tultiin siis suoraan tänne meidän talolle. Kentällä se oranssipaitanen mies sano et nyt mennään kotiin, mutta eläteltiin silti vielä toiveita muhkeesta sängystä ja lämpimästä suihkusta.. Pihalla vastassa oli kymmeniä pieniä mustia juoksevia lapsukaisia. Iloinen virne päällä :) Vastaanotto oli mahtava! Heloou, welcome (Karibuu -swahiliksi)! Vietiin painavat laukut meidän huoneeseen. Kuuden hengen huone. Ollaan kaikki suomalaisia. Tosi mukavia tyttöjä! Tämä meidän pihasta. Edessä näkyvä maja on meidän free time paikka. Biljardi pöytä, penkkejä ja sohvia. Baari ja ruokailu pöydät. Aamupala ja Lunch nautitaan siellä.
Welcome to our room!
Saman tien lähdettiin kiertämään ympäristöä. Ostettiin mm. sim kortit ja tehtiin tuttavuutta "henkivartijan" kanssa. Silmäpussit?!
Jos ymmärsin oikein, tämän Josen työ on puutarhan hoito. Kehuskeli omia taitojaan pensaitten leikkauksessa. Lupas opettaa..
Minä hullu annoin kaikki rahat tämän kätösiin ja näytin omat taidot. Ja kun pyysin takasin rahoja en miettiny yhtään mitä sanoisin, kun automatic tuli I am.. ja ojensin käden :D Pääasia oli saada kaikki itelle. Ja tässä meidän toinen holhooja, joka piti melkein koko päivän meistä huolta. Aaron.
Täältä ostetaan meidän lähiruokaa.. Haju oli toisinaan pistävä, kun paikoittain löyty isoja kasoja mädäntyneistä hedelmistä ja kasviksista..
Käytiin myös paikallisessa ostoskeskuksessa, joka oli aika saman näkönen ko vaikka Suomessaki. Mentiin johonkin pikaruokapaikkaan ja tilasin 5 chikens and sprite. Kuvasta päättelin, että ne vois olla aika samanlaisia ku mäkkärin kanaset, mutta ei tosiaankaan. Ne oli isoja broilerinkoipia jossa oli samanlainen kuorrute päällä ku chiken McDonalssissa. öhhööh. En oo broilerinkoipien ystävä. Mitä teeen? "Kaikki pitää syödä, afrikan lapset näkee nälkää.." Ei auttanu ku pistää koipi suuhun ja ajatella mukavia. Vaikka jäätelöä. Sitten koitin selittää Aaronille kahden broilerin selvittämisen jälkeen, että olen täysi! I`m full! I don`t want to eat more.. Aaron jatko syöntiä ja otti loput laatikkoon ja laitto reppuun. Jes. Yksi afrikkalainen ruokittu ehkä loppupäiväksi! No problem!

Kello näytti vasta kahta, kun kierros näytti aina vaan jatkuvan ja me oltiin kaukana our housesta. Ehkä 30 km. Millon me päästää nukkumaan? Koitettiin kaikin mahollisin ilmauksin kertoa että meitä väsyttää ja unet jo houkuttelis. Aaron tyytyväisenä nyökkäs ja sano I undestand but ... ja näytti että käydäänpäs vielä täällä ja täälllläää.. äääh. Kuuma, väsyttää, pitää jaksaa kääntää, huolehtia rahasta ja että pysyy Aaronin lähettyvillä, häly ja meteli, täytyis näyttää iloiselta, vastata kaikille vastaantulijoille,... Oltiin pitkän putiikkimaja tien päässä. Seuraavaks oli joka myyjän kanssa käytävä vääntö tinkimisistä ja siitä, että astutaanko koko kauppaan vai ei. Älämölö nousi samantien jos ystvälläisestikin hymyiltiin ja sanottiin No Thanks! Ostajista käydään kovaa kilpailua. Kateus nousee jos viereiseltä myyjältä osti ja seurvaalle ei mene edes katsomaan. Viimenen tippa oli, kun tinkasin kaksi maalausta ison summan alaspäin. Emppu alko selailemaan myös kuvia ja mallailtiin kuvien yhteen sopivuutta aika kauankin.. kuviteltiin että ne sais samalla hinnalla mitä sain omat. Kuvia oli monessa kasassa eikä tosiaan tullu pieneen mieleenkään, että siinä oli eri taiteilijoiden tuotoksia. Sitten kun emppu avas rahapussin ja tarjos samaa määrää rahaa, kun mitä ite olin antanu alko mieletön show. Itse taitelija paasas eri tekniikoista ja siitä kuinka hänen tuotokset on enemmän rahaa ja aikaa vievää jne... Minä nyökkäsin ja yritin kaksin käsin vääntää ja kääntää hintaa alas. Tavotteena 40 dollaria tiputtaa pois.

Tarina jatkuu.. nyt rannalle!